Hyppää sisältöön

Korkeakoulutetuille maahanmuuttajille lähes 2,6 miljoonaa erityisavustuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.4.2019 8.55
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kahdeksalle korkeakoululle 2,57 miljoonaa erityisavustuksia korkeakoulutettujen maahanmuuttajien kouluttamiseen ja ohjaukseen. Rahoitettavilla hankkeilla vahvistetaan, laajennetaan ja edelleen kehitetään maahanmuuton vastuukorkeakoulutoimintaa ja maahanmuuttajien polkuja korkeakoulutukseen ja työelämään.

Erityisavustuksella tuetaan myös korkeakoulujen kansainvälisten opiskelijoiden integrointia, esimerkiksi parantamalla heille suunnattuja urapalveluita ja kehittämällä integroivia kielimalleja. Jyväskylän yliopistossa ja Helsingin yliopistossa (HY+) kehitetään maahanmuuttajien valmentavan koulutuksen mallia yliopistoihin. Sosiaali- ja terveysalan hankkeissa Tampereen yliopistossa ja Laurea-ammattikorkeakoulussa tarjotaan työelämässä vaadittavia täydentäviä kieliopintoja sekä tuetaan kielitaidon kehittymistä opintojen ja työskentelyn aikana.   

- Kansainvälisten opiskelijoiden integraatio suomalaiseen korkeakoulutukseen, työmarkkinoille ja yhteiskuntaan on tärkeää. Näissä hankkeissa luodaan ja kehitetään käyttökelpoisia malleja, jotka tukevat koko korkeakoulukenttää ja opiskelijoiden siirtymiä työmarkkinoille, kertoo johtaja Birgitta Vuorinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

- Maahanmuuttajien vastuukorkeakoulut ovat tehneet ansiokasta työtä ja palvelut on löydetty hyvin. Vuonna 2018 kuudessa maahanmuuton vastuukorkeakoulussa ohjattiin yksilöohjauksessa lähes kuuttasataa asiakasta. On hienoa, että toiminta on löytänyt kohderyhmänsä ja tavoitteena on, että näiden nyt käynnistyvien hankkeiden avulla toimijakenttää ja käytänteitä saadaan laajennettua entisestään. Hankkeissa tehtävä kehitystyö täydentää osaltaan meneillään olevaa korkeakoulutus ja tutkimus 2030 -visiotyötä ja edistää koulutusperäistä maahanmuuttoa, Vuorinen jatkaa. 
 

Yliopistojen saamat avustukset:

  • Helsingin yliopistolle (HY+) 253 000 euroa korkeakoulukelpoisten maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentavaan koulutukseen.
  • Jyväskylän yliopistolle 446 000 euroa kieli- ja sisältöopintoja integroivan suomenkielisen koulutusmallin kehittämiseen.
  • Tampereen yliopistolle 96 000 euroa terveydenhuoltoalan ammattilaisille suunnattuun suomen kielen koulutukseen taitotasolle A2-B1.
  • Turun yliopistolle 224  000 euroa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien ohjaus- ja kieliklinikkaan.


Ammattikorkeakoulujen saamat avustukset:

  • Laurea-ammattikorkeakoululle 100 000 euroa  jolla kehitetään simulaatiomalli ammattikielen tueksi maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille sekä jo työelämässä oleville sairaanhoitajille.
  • Karelia Ammattikorkeakoululle 250 000 euroa SIMHE-malliin (maahanmuuttajien alueellisten ohjaus- ja urapalveluiden rakentaminen ja vakiinnuttaminen Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen alueella) sekä 390 000 euroa digitaalisten ohjauspalveluiden vakiinnuttamiseen korkeakoulukelpoisille maahanmuuttajille ja kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille.
  • Metropolia Ammattikorkeakoululle 400 000 euroa SIMHE –vastuukorkeakoulutoiminnan kehittämiseen, levittämiseen ja arviointiin.
  • Tampereen ammattikorkeakoululle 412 000 euroa suomen kielen ja kulttuurin koulutuksiin Tampereen uuteen korkeakouluyhteisöön hakeville ja siellä opiskeleville maahanmuuttajataustaisille.

Lisätietoja:

- johtaja Birgitta Vuorinen (OKM), puh. 0295 330335
- opetusneuvos Kaisu Piiroinen (OKM), puh. 0295 330359
 

Korkeakoulutus ja tiede Koulutus