Hyppää sisältöön

Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään vuodelle 2022 noin 2 300:lla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2021 10.05
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on linjannut yli 2000 aloituspaikan lisäämisestä korkeakouluihin ympäri Suomea. Ammattikorkeakoulut saavat yhteensä 822, yliopistot yhteensä 1 469 lisäaloituspaikkaa vuonna 2022 alkaviin koulutuksiin. Päätökset perustuvat korkeakoulujen esityksiin.

Lisäämällä aloituspaikkoja korkeakouluihin opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa korkean osaamistason osaajapulaan sekä toteuttaa hallituksen tavoitetta osaamis- ja koulutustason nostosta.   

Aloituspaikkoja lisätään korkeakoulutuksen saatavuuden turvaamiseksi eri puolella Suomea ja eri koulutusaloille. Uusia aloituspaikkoja saavat 21 ammattikorkeakoulua sekä 12 yliopistoa.

Lisäaloituspaikkoja kohdennetaan erityisesti työvoimapulasta kärsiville aloille. Koulutustarpeisiin vastaamisen lisäksi lisäaloituspaikoilla vahvistetaan alueiden elinvoimaisuutta. 

-Nämä päätökset antavat nuorille koulutusmahdollisuuksia kautta maan, helpottavat osaajapulaa sekä nostavat Suomen osaamistasoa, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

-Koulutus on yhteiskunnallinen supervoima. On tärkeää, että kaikki alueet pidetään mukana ja laajaa korkeakoulukenttäämme vahvistetaan, ministeri jatkaa.

Ammattikorkeakoulujen uusista lisäaloituspaikoista yli puolet kohdistuu terveys- ja hyvinvointialoille, yhteensä 430 paikkaa. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen alalle kohdistuu yli neljännes uusista lisäaloituspaikoista, yhteensä 235 paikkaa. Tekniikan alalle suunnataan kolmanneksi eniten uusia lisäaloituspaikkoja, yhteensä 120 paikkaa. 

Yliopistoissa eniten uusia lisäaloituspaikkoja kohdentuu tekniikan alle, yhteensä 370 paikkaa. Seuraavaksi eniten yliopistoissa lisätään yhteiskunnallisen alan, tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen sekä kasvatusalan aloituspaikkoja.

Nyt tehdyt päätökset ovat jatkoa tällä hallituskaudella toteutetulle korkeakoulutuksen laajentamiselle, täydentäen vuosille 2020-2022 kohdennettuja runsaan 10 200 aloituspaikan lisäyksiä

Terveys- ja hyvinvointialojen työvoimatarpeisiin on vastattu vuosina 2020-2021 lisäämällä sairaanhoitajakoulutusta yhteensä 726, psykologikoulutusta yhteensä 112, lääkäri- ja hammaslääkärikoulutusta yhteensä 19, logopedikoulutusta yhteensä 61 sekä sosiaalityöntekijöiden koulutusta yhteensä 82 lisäaloituspaikalla. Lisäksi vuodelle 2022 tehtävien lisäysten jälkeen kohdennetaan lisäaloituspaikkoja sairaanhoitajakoulutukseen 630, psykologikoulutukseen 125, lääkäri- ja hammaslääkärikoulutukseen 60, logopedikoulutukseen 44 sekä sosiaalityöntekijöiden koulutukseen 80.

Tekniikan alan koulutusta on lisätty yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa vuosina 2020-2021 yhteensä noin 1050 lisäaloituspaikalla ja tietoliikenteen ja tietojenkäsittelyn alan koulutusta yhteensä noin 1 070 aloituspaikalla. Lisäksi vuodelle 2022 tehtävien lisäysten jälkeen kohdennetaan lisäaloituspaikkoja tekniikan alalle noin 1100 ja tietoliikenteen ja tietojenkäsittelyn alalle noin 960. 

Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusta on lisätty useilla ohjelmilla. Korkeakoulujen strategiarahoituksella, valtionavustuksilla ja korkeakoulujen harkinnanvaraisella rahoituksella on vuosille 2018-2022 kohdennettu yhteensä runsaat 2 100 lisäaloituspaikkaa kaikille varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta järjestäville korkeakouluille. Lisäaloituspaikoista 130 johtaa varhaiskasvatuksen maisteritutkintoon, joka mahdollistaa muun muassa varhaiskasvatuksen johtotehtävissä työskentelemisen.

Aloituspaikkalisäyksillä nopeutetaan nuorten korkeakouluihin pääsyä 

Vuoden 2022 uusia aloituspaikkalisäyksiä rahoitetaan 15 miljoonalla eurolla EU:n elpymis- ja palautumisvälineestä.  Suomen kestävän kasvun ohjelmaan sisältyvällä investoinnilla rahoitetaan aloituspaikkojen lisäämistä osaajapulasta kärsiville sekä talouden uudistamista tukeville aloille. Investoinnin tavoitteena on myös lieventää koronakriisin negatiivisia vaikutuksia nopeuttamalla nuorten korkeakouluihin pääsyä. Aloituspaikkojen lisäämiseen kohdennetaan myös korkeakoulujen valtionrahoitukseen sisältyvää strategiaperusteista ja harkinnanvaraista rahoitusta. Korkeakoulujen lopullinen rahoitus määräytyy toteutuneiden aloituspaikan vastaanottaneiden määrän lisäysten perusteella. 

Vuosien 2020-2021 sovituista lisäaloituspaikoista jäi täyttämättä 10 prosenttia. Täyttämättä jääneistä lisäaloituspaikoista säästynyt rahoitus käytetään uusiin lisäaloituspaikkoihin.
    
Ammattikorkeakoulujen lisäaloituspaikat 2022 (pdf)
Yliopistojen lisäaloituspaikat 2022 (pdf)

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Päivi Bosquet, puh. 02953 30375
  • Opetusneuvos Maija Innola, puh. 02953 30120
  • Ylijohtaja Atte Jääskeläinen, puh. 02953 30309
Antti Kurvinen Korkeakoulutus ja tiede Koulutus