Kirjallisuuden valtionpalkinnot Harri Tapperille ja Oili Suomiselle

- Kulttuuripolitiikan tärkeä tehtävä on vaalia kulttuurista perintöämme ja mahdollistaa sen jatkuva karttuminen. Tehtävämme on myös taata kaikille kansalaisille oikeus kulttuuriin, parantaa sen saatavuutta ja vaalia mahdollisuuksien runsautta, luonnehti ministeri Karpela palkintopuheessa.

Ministeri Karpela nosti esiin myös pääministeri Jäätteenmäen hallituksen ohjelman, jossa todetaan, että kulttuuripolitiikalla tuetaan kulttuurista ja taiteellista monimuotoisuutta, rikasta kulttuuriperintöä, kulttuurilaitoksia ja palveluja sekä edellytyksiä luovaan työhön.

- Kulttuuri- ja taidepolitiikan haasteita on kirjattu edellisellä eduskuntakaudella valtioneuvoston taide- ja taiteilijapolitiikkaa koskevaan periaatepäätökseen. Nykyisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että tämä periaatepäätös antaa hyvän pohjan kulttuurin ja taiteen edistämiselle, sanoi Karpela. - Hallituksen ohjelmassa todetaan myös, että monipuolisten ja laadukkaiden tieto- jakirjastopalveluiden saatavuus turvataan koko maassa hyödyntäen Kirjastostrategia 2010 ehdotuksia eli että kirjastojen peruspalvelut säilytetään maksuttomina ja että kirjastojen roolia tietoyhteiskunnan perustaitojen levittäjänä vahvistetaan.

Karpelan mukaan lukemisharrastuksen tukeminen ja laajasti ottaen taidekasvatuksen kehittäminen ovat jatkuvasti tärkeitä asioita. Opetusministeriön lastenkulttuuripoliittisessa ohjelmassa on myös kirjallisuudella ja sanataidekasvatuksella tärkeä sijansa. - Valtion kirjallisuustoimikunta on jo useana vuonna esittänyt, että lasten- ja nuortenkirjallisuudelle tuli saada oma erityinen valtionpalkintonsa. Tätä ehdotusta on syytä pohtia osana taidetoimikuntien valtionpalkintojen kokonaisuutta, sanoi Karpela.

Karpelan mielestä käännöskirjallisuuden tukemisessa tulisi entistä enemmän kiinnittää huomiota myös maahanmuuttajien kielille käännetyn kirjallisuuden asemaan.

- Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite vähemmistöryhmien kulttuuristen oikeuksien tukemisesta. Kielen ja kirjallisuuden kautta me voimme perustavalla tavalla tukea yhteisömme aidon monimuotoisuuden ja yhteisymmärryksen rakentumista.

Kirjallisuuden valtionpalkinnon palkintoperustelut

Harri Tapperin romaani Pitkäsuisten suku on paradoksaalisesti sekä alku että loppu. Tapper julkaisi 1990-luvulla sukuromaanitrilogian. Viime vuonna ilmestynyt Pitkäsuisten suku on harppaus taaksepäin. Se kertoo Tapperin suvun historian 1700-luvulta 1920-luvun loppuun ja päättyy Harri Tapperin syntymään. Pitkäsuisten suku -romaanin laaja eeppisyys ja kerrontatapakin muistuttaa islantilaista saagakirjallisuutta.

F.E. Sillanpää on sanonut, ettei tavallisesta ihmisestä ole romaanin henkilöksi. Tämä ajatus näyttäisi olevan ristiriidassa Tapperin romaaneihin, joissa on historiallisia henkilöitä ja todellisia tapahtumia. Ristiriita on kuitenkin näennäinen, sillä kirjailijan kuljettaessa tapahtumia ja henkilöitään oman tajuntansa läpi hän samalla näkee heidät subjektiivisesti. Hän tulkitsee ihmisen elämän kausaalisena ja järjestää sen kirjallisesti nautittavaksi.

Harri Tapper on sanonut rakastavansa suomen kieltä ja etsineensä omaa omituista virkettään. Tapperin romaanitaide osoittaa, että etsintä on kannattanut ja onnistunut. Tapperin kieli on herkullista ja nautittavaa. Sen kuvallisuus ja huumoria kannattava tyyli pehmentää kuvattuja traagisia tapahtumia ja antaa romaanille syvyyttä.

Tapper todistaa romaanillaan taiteen perusolemuksen: yksittäisestä tulee yleistä, pienestä suurta. Romaani ei ole vain keskisuomalaisen suvun kronikka, vaan siihen sisältyy parin sadan vuoden ajalta suomalaista talous-, kulttuuri- ja sivistyshistoriaa. Tapperin suvun esivanhemmat ovat suomalaisten esivanhempia.

Kääntäjien valtionpalkinnon palkintoperustelut

W. G. Sebald syntyi vuonna 1944 Wertachissa, Saksassa, opiskeli Sveitsissä ja muutti vuonna 1970 Englantiin, missä hän toimi kuolemaansa vuonna 2001 asti eurooppalaisen kirjallisuuden professorina. Hänen toistaiseksi ainoa suomennettu teoksensa, Austerlitz, sai postuumisti vuonna 2002 Yhdysvaltain kriitikkojen tunnustuspalkinnon ja The Independent Prizen parhaasta käännösromaanista. Se oli myös ehdolla IMPAC-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Austerlitz on intensiivinen kertomus minuuden, muukalaisuuden ja maailman hahmottamisesta. Se on huimaava kulttuurihistoriallinen luotaus eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan, ja samalla kuvaus viisivuotiaana Walesiin adoptoidun juutalaispojan löytöretkestä omaan ja sukunsa piinalliseen menneisyyteen.

Sebald kuvaa muistoja tarkasti kuin arkeologi myös ottamiensa valokuvien avulla, jotka toimivat tekstin jakajina, suvantopaikkoina.

Sebaldin kertoman selviytymistarinan tyyli on hillityn verkkainen, mutta intensiivisen mukaansatempaava. Hänen lauseensa ovat pitkiä ja polveilevia. Kappalejakoa romaanissa ei ole, mutta lukija ei koe sitä lainkaan rasitukseksi. Sebaldin kieli on selkeää, havainnollista ja tarkkaa. Se imee mukaansa kuin huomaamatta. Kerronnan lumous ei hellitä otettaan vaikka tarinan loppupuolella lauseet venyvät usean sivun mittaisiksi.

Oili Suominen tunnetaan saksankielisen kaunokirjallisuuden oivana tulkkina. Hän on Günter Grassin "luottosuomentaja" ja onnistui mainiosti myös viime vuonna ilmestyneen romaanin Ravunkäyntiä kääntäjänä. W. G. Sebaldin Austerlitzin suomennoksessa Suominen näyttää leijonankyntensä nimenomaan pitkän lauseen taitajana; uuvuttavan pitkien rakenteiden suomentaminen on tarkkuutta vaativaa jäsentämistyötä, jossa kysytään arkkitehtonista hahmottamiskykyä ja tilanteenhallintaa. Suominen on sisäistänyt Sebaldin lauseparren niin että siitä suomeksi syntyvä kokonaisuus on hypnoottisen vaikuttava.

- - -

Lisätietoja:

- pääsihteeri Esa Rantanen (taiteen keskustoimikunta), puh. (09) 160 77065, 040 737 6070