KAPPAS2-hankkeen välituloksia -seminaari
Tiistai 21.10.2025 klo 12.00 – 15.30
Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää tiistaina 21.10.2025 Helsingissä hybriditoteutuksena iltapäiväseminaarin korkeakouluopiskelijoiden oppimistuloksista. Tilaisuudessa käsitellään KAPPAS2-tutkimushankkeen välituloksia ja opiskelijoiden siirtymistä toiselta asteelta korkeakoulutukseen.
KAPPAS-tutkimushankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksista ilmeni, että korkeakouluopiskelijoilla on hyvin vaihtelevat geneeriset taidot. Opiskelijat myös aloittavat opintonsa hyvin vaihtelevilla taidoilla. Merkittävällä osalla opiskelijoista on suuria haasteita tiedon arvioinnissa, argumentaatiossa ja kirjoittamisen taidoissa. Eroja selittää erityisesti opiskelijan aikaisempi koulutus ja sosioekonominen tausta.
Opiskelijan geneeristen taitojen kehittymisen kannalta tärkeä nivelvaihe on siirtyminen toiselta asteelta korkeakoulutukseen. Lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus näyttäisivät tuottavan erilaisia valmiuksia opiskelijoille. Tutkimuksen tulokset kytkeytyvät kysymykseen siitä, missä määrin toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa pitäisi ottaa ammatillisten taitojen lisäksi huomioon geneeriset taidot.
Pyydämme ilmoittautumaan seminaariin maanantaihin 6.10. mennessä tästä linkistä.
Linkki etäosallistumista varten lähetetään ilmoittautuneille ennen tilaisuutta. Tilaisuutta ei taltioida.
Ohjelma
12.00 Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiolla kohti vuotta 2040
Ylijohtaja Sirkku Linna, opetus- ja kulttuuriministeriö
Keskustelua
12.30 KAPPAS2-tutkimushankkeen ensihavaintoja
Erikoistutkija Jani Ursin, Jyväskylän yliopisto
Keskustelua
13.15 Kahvitauko
13.45 Critical Thinking Skills Program Efficacy
Chief Academic Officer Doris Zahner, Council for Aid to Education CAE
14.15 Paneelikeskustelu: Opiskelijoiden osaaminen ja valmiudet
Elina Liekkinen, koulutuspolitiikasta vastaava hallituksen jäsen, SAMOK
Mikko Saari, kehitysjohtaja, Kajaanin ammattikorkeakoulu
Tuija Takala, Stadin AO:n YTO-kehittämistyön koordinointi
Heidi Hyytinen, professori, Itä-Suomen yliopisto
Keskustelua kuljettaa johtaja Jonna Korhonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
15.15 Loppusanat