
Uutta tervehtimiskulttuuria kouluihin
Opetus- ja kulttuuriministeriö kutsuu syyslukukauden alkaessa kaikki peruskoulut mukaan Hei!-kampanjan toteutukseen. Kampanjalla kannustetaan oppilaita ja opettajia sekä kaikkia muitakin kouluyhteisön jäseniä tervehtimään koulussa toisiaan.
Hei!-kampanja on peruskouluille suunnattu kampanja siitä, kuinka pienellä teolla voi olla suuri vaikutus ilmapiiriin. Pienikin teko tai ele voi olla hyvin tärkeä jollekin.
Hei!-kampanjan tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti koulun ilmapiiriin, rakentaa yhteisöllisyyttä ja lisätä turvallisuutta pienillä, huomaavaisilla teoilla.
Tervehdittäessä kaikki tulevat huomatuiksi. Myös entuudestaan tuntemattomien tervehtimisestä kouluissa tulee vakiintunut tapa toimia.
Kampanjan suojelijana ja kannustajana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Huomioidaan kaikki!
Tervehtiminen ja toisten huomioiminen lisää jokaisen näkyväksi tulemista ja hyvinvointia.
Aihetta tutkineen Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Ricardo Dutra Goncalves´n mukaan oppilaiden tuntiessa itsensä huomatuksi, arvostetuiksi ja kunnioitetuiksi koulussa, se vaikuttaa myönteisesti heidän yhteenkuuluvuuden tunteeseensa.
Tämä voi vähentää kiusaamista ja syrjäytymistä. Yhteisöllisyys tukee osaltaan myös oppimista.
Osana tapakasvatusta
Koulu voi toteuttaa Hei! -kampanjan esimerkiksi osana tapakasvatusviikkoa, jota vietetään viikolla 38. Tapakasvatuksen teemaviikko on tilaisuus yhdistää oppilaiden osallistuminen sekä tapakulttuurin opettaminen kouluissa.
Tapakasvatus on yksi esi- ja perusopetuksen kokonaisuuksista, joka läpäisee kaikki oppiaineet ja on osa koulun toimintakulttuuria.
Koulu voi toteuttaa kampanjan myös muuna, itselleen parhaiten sopivana ajankohtana lukuvuoden aikana. Kampanjaan osallistuminen on kouluille täysin vapaaehtoista.
Tukea kouluille kampanjan toteutukseen
Kouluille on valmisteltu kampanjan toteutuksen tueksi mm. sosiaaliseen mediaan sopivaa aineistoa, jota ne voivat halutessaan käyttää.
Tarkoituksena on, että koulu voi muokata kampanjan toteutuksesta oman näköisensä ja toteuttaa sen halutessaan omaan kouluyhteisöönsä sopivimmalla tavalla.
Tervehtimistapoja on monia, joten valitkaa luokassa itsellenne sopivin tapa tervehtiä. Se voi vaikkapa sisältää liikkeitä, tanssia, musiikkia jne. Opettajien ja oppilaiden kannattaa yhdessä suunnittella oma tapa tervehtiä ja huomioida muut.
Otetaan tervehtiminen ja hyvät käytöstavat osaksi koulun jokapäiväistä arkea!
Linkit ja vinkit
Opetushallituksen sivuille on koottu opettajille aineistopaketti tapakasvatuksesta: Tapakasvatus | Opetushallitus
Tapaseura ry. järjestää 20.9. Hyvien tapojen päivän. Yhdistys toivoo tuolloin suomalaisten kiinnittävän erityistä huomiota ystävälliseen ja huomaavaiseen käytökseen muita kohtaan. Tapaseura