Hyppää sisältöön

Ystävyysseuratoimintaa tuetaan yli 2 miljoonalla eurolla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.4.2018 11.44
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee ystävyysseurojen toimintaa 2 037 000 eurolla. Avustusta myönnettiin 33 seuralle kuluvan vuoden toimintaan. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotosta. Määräraha on samansuuruinen kuin viime vuonna.

Ystävyysseurojen saamilla avustuksilla tuetaan kansainvälisen kulttuuriyhteistyön ja kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistämistä. Tavoitteena on ministeriön kulttuuripolitiikan strategian 2025 mukaisesti lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua kulttuuriin.

Valtionavustuksia myönnettäessä tarkastellaan muun muassa seuran toiminnan sisältöä ja kulttuuripoliittista merkittävyyttä. Lähialueita koskeva yhteistyö on yksi painopisteistä avustuksia jaettaessa.

Hakemuksia tuli yhteensä 44, joista 36 oli ystävyysseuratoimintaan ja kahdeksan muuhun kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön.

- Pidän tärkeänä, että kulttuurialan kansainvälinen yhteistyö ja siihen osallistumismahdollisuudet ovat monipuoliset. Koska avustuksiin osoitettu määräraha ei ole kasvanut, on ollut tarpeen kohdentaa uudelleen osa resursseista siten, että entistä useamman ystävyysseuran tärkeää kulttuurityötä voidaan tukea entistä paremmin, sanoo eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Selkeästi suurinta avustusta saaneen Suomi-Venäjä-seuran osalta avustus pienenee 5,6 %, mikä mahdollisti pienet korotukset lähes kaikille muille ystävyysseuroille.

- On tärkeää, että kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön voidaan panostaa huomioiden esimerkiksi monenlaisen yhteistyön lisääntyminen Kiinan kanssa sekä Brexitin aiheuttamat muutokset tulevissa suhteissamme Britanniaan, Terho sanoo.

Osana opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustusten uudistamistyötä ministeriön on tarkoitus jatkaa myös kansainvälisen yhteistyön ja kulttuurien välisen vuoropuhelun valtionavustuskäytäntöjen uudistamista. Tavoitteena on vaikuttavuuden vahvistaminen.

Lisätietoja:                               

- erityisavustaja Toni Kokko, OKM, p. 02953 30113
- neuvotteleva virkamies Anne Mattero, OKM, p. 02953 30206