Hyppää sisältöön

Wallin palkitsi 10 nuorta luovuudesta ja innovaatiosta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2010 9.30
Tiedote -

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on palkinnut kymmenen, alle 29-vuotiasta nuorta valtioneuvoston Sammon Tekijät -tunnustuspalkinnolla. Kukin palkinto on suuruudeltaan 50 000 euroa. Palkitut nuoret ovat Mohamed El-Fatatry Helsingistä, Sini Korpinen Tampereelta, Emilia Kiialainen Tampereelta, Ville Hytönen Hämeenlinnasta, Julius Oförsagd Rovaniemeltä, Mirkka Lehto Helsingistä, Kristo Ovaska Helsingistä, Milla Sainio Helsingistä, Topi ja Otto Kokkila Petäjävedeltä ja Ville Mönkkönen Jyväskylästä. Palkintoraadille tuli kaikkiaan 118 esitystä palkinnonsaajiksi.

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen tunnuspalkintojen myöntämisestä 200-vuotisjuhlaistunnossaan viime vuoden lokakuussa. Palkinnon saamisen lähtökohtia ovat mm. uudenlainen ajattelu, luovuus, innovatiivisuus ja hyödyllisyys. Sammon Tekijät -palkinnot myönnetään tämän ainoan kerran.

Ministeri Wallin kertoi valtioneuvoston periaatepäätöksen taustalla olleen ajatuksen siitä, että nuorisotyöttömyyden aikana, on tärkeää nostaa esille myös sellaisia nuoria, jotka ovat olleet aktiivisia ja itse miettineet uuden tavan työllistyä. – Samalla on hyvä muistaa, että opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt ensi vuonna tuloutettavaksi ylimääräiset 30 miljoonaa euroa nuorisotyöllisyyttä edistäviin hankkeisiin.

– Lisämäärärahat tullaan käyttämään ensisijaisesti toimialoja vahvistaviinsekä työllisyyttä edistäviin hankkeisiin ja toimenpiteisiin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisosektoreilla. Tällä tavoin haluamme varmistaa, että palkittujen kaltaiset innovoijat voivat tulevaisuudessakin saada mahdollisuuden kehittää ajatuksiaan eteenpäin, Wallin jatkoi.

Palkintoperustelut:

Mohamed El-Fatatry, 26, Helsinki
Nuori, määrätietoinen ja kansainvälinen yrittäjä. El-Fatatry on rakentanut maailman suurimman muslimielämäntavan sosiaalisen median yhteisön, joka tavoittaa käyttäjiä yli 190 maasta. Hän on luonut toiminnallaan alustan kulttuurien luonnolliselle kohtaamiselle.

Sini Korpinen, 24, Tampere
Sini Korpinen on toiminut Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton – Nuva ry:n puitteissa kehittäen nuorten kuulemisen toimintamalleja ja koulutuskokonaisuuksia vieden eteenpäin nuorisolaissa kehitettyä nuorten osallisuuden malleja. Korpinen on toiminnallaan edistänyt aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamista laajasti Suomessa.

Emilia Kiialainen, 27, Tampere
Oman vaatemallistonsa luomisen lisäksi Kiialainen on toiminut aktiivisesti oman alueensa suunnittelijoiden ja muotoilijoiden esiintuomisessa järjestämänsä vuosittaisen katselmuksen ja osuuskuntaliikkeen puitteissa.

Ville Hytönen, 28, Hämeenlinna
Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan perustaja ja toimitusjohtaja ja on oman runoutensa lisäksi tuonut voimakkaasti esille uusia nuoria kykyjä, sekä julkaissut kirjoja ja esseitä. Hän on rohkeasti tuonut näkyville uudenlaista kulttuuria ja samalla työllistänyt itsensä ja muita kirjoitusalan ammattilaisia.

Julius Oförsagd, 22, Rovaniemi
Nuoresta iästään huolimatta Oförsagd on ehtinyt luoda pitkän uran järjestöaktiivina ja vapaaehtoistoimijana. Teolliseksi muotoilijaksi opiskeleva Oförsagd on ollut perustamassa Lapin muotoilijat ry:tä sekä ollut mukana toteuttamassa Rovaniemi Design Weekiä.

Mirkka Lehto, 27 Helsinki
Muotoilija Lehto on perustanut Musta Designin, jonka toimitusjohtajana hän toimii myös managerina ja agenttina nuorille suunnittelijoille ja muotoilijoille. Lehto on rohkeasti etsinyt uusia yhteistyömuotoja muotoilun ja talouselämän välillä ja hänet tunnetaan rohkeana alan uudistajana. Yrityksensä kautta hän on tarjonnut itselleen ja oman alan toimijoille työpaikan.

Kristo Ovaska, 28, Helsinki
Aalto Entrepreneurshipin perustaja, joka on ko. organisaation jälkeen perustanut Aalto Venture Garagen, yrityshautomon. Molemmat projektit ovat voimakkaasti kehittäneet yrityskasvatusta Suomessa. Ovaska on solminut henkilökohtaisilla suhteilla hyödyllisiä kumppanuuksia, edistäen suomalaisen osaamisen tunnettavuutta maailmalla.

Milla Sainio, 24, Helsinki
Kahvilayrittäjä, joka on oman Manga Cafensa kautta tuonut japanilaisen kulttuurin lähelle suomalaisia sekä edesauttanut nuorisokulttuurin etenemistä ja kasvua oman yrityksensä puitteissa.

Topi ja Otto Kokkila, 29/25, Petäjävesi
Pyöreän muotoinen, automatisoitu navetta on todellinen innovaatio maatalouden alalla, myös ympäristönäkökulmasta. Veljekset ovat jatkaneet perinteistä perheensä ammattia uudistamalla tuotantoa ja näin varmistamalla tilan jatkumisen.

Ville Mönkkönen, 28, Jyväskylä
Mönkkönen on pystynyt luomaan lapsille inspiroivia visuaalisia oppimisympäristöjä, joiden tarkoituksena on saada kaikki lapset tavoittamaan lukutaito ajallaan. IT-alan osaaja on onnistunut luomaan perusopetukseen välineen, jonka vaikutuksia voimme tulevaisuudessa seurata maan rajojen ulkopuolellakin.

Lisätietoja:
- erityisavustaja Mikko Ollikainen. puh. 09 160 77441
- ylijohtaja Riitta Kaivosoja, puh. 09 160 77053

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakaa Sammon Tekijät -tunnustuspalkinnot tiistaina 14.12.2010 kello 11.30 Säätytalo, Snellmaninkatu 9-11, Helsinki