Hyppää sisältöön

Wallin: Kulttuurien museon toiminta jatkuu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.1.2011 11.36
Tiedote -

Kulttuurien museon toiminnan päättyminen Tennispalatsin tiloissa vuonna 2013 on ollut viime aikoina puheenaiheena tiedotusvälineissä.

- Museo- ja kulttuuriperintöasioista vastaavana ministerinä olen ollut ilahtunut siitä, että museot ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota. Myös annettu kritiikki on ollut mielestäni pääosin rakentavaa ja museoiden toimintaa arvostavaa, pohtii kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Museovirasto on ilmoittanut luopuvansa nykyisistä tiloista vuoden 2013 lopussa. Museon toimintaa on tarkoitus jatkaa Kansallismuseon yhteydessä. Museoviraston pyrkimyksenä on myös saavuttaa kaikkia valtion toimintoja koskevat tuottavuusvaatimukset keskittämällä resursseja ja osaamista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on vahvistaa Kansallismuseota monipuolisena museokeskuksena ja toteuttaa uusi näyttelytila itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

- Olen myös pyytänyt Museovirastoa selvittämään, mihin viraston tekemä luopumispäätös perustuu ja miten Kulttuurien museon toiminta järjestetään vuodesta 2014 lähtien, ministeri Wallin toteaa. Kulttuurien museo keskittyy jatkossa näyttelytoiminnan ohella entistä enemmän myös tutkimus- ja dokumentaatiotyöhön.

Monikulttuurisuuden edistäminen ja kulttuuriperintökasvatus ovat opetus- ja kulttuuriministeriön painopisteitä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut vahvasti museoiden toimintaedellytysten parantamiseen. Vuosina 2008–2010 museoiden valtionosuudet ovat kasvaneet 20 miljoonalla eurolla eli lähes kaksinkertaistuneet.

- Kulttuurien museon kokoelmat ovat ainutlaatuisia, mutta maailman kulttuurien esittely ja kansainvälisyyskasvatus ovat toki monen muunkin museon tehtävänä, muistuttaa ministeri Wallin.

_ _ _

Lisätietoja:
- erityisavustaja Susanna Korpivaara, puh. 0400 322 432
- kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 09 1607 7431, 040 722 1072