Vuodenvaihteen muutoksia opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla
Tähän koosteeseen on kerätty vuoden 2025 alussa voimaan tulevia säädös- ja muita muutoksia opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Koulutus
Muutoksia varhaiskasvatuslakiin
Varhaiskasvatuksesta poistuu velvollisuus laatia paikallisia varhaiskasvatussuunnitelmia ja henkilöstön täydennyskoulutusten raportointivelvoite. Tämä vähentää varhaiskasvatuksessa tehtävää hallinnollista työtä ja mahdollistaa resurssien kohdentamisen tarkoituksenmukaisemmalla tavalla.
Lisätietoja: Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen
Lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräiset yksikköhinnat vuodelle 2025
Rahoituksen määrä on yhteensä noin 1 211 miljoonaa euroa. Valtion rahoituksen osuus on valtion talousarviossa laskennallisesti noin 503 miljoonaa euroa.
Lisätietoja: OKM-tiedote 31.10.2024
Muutoksia oppivelvollisten opiskelijoiden henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmiin
Oppivelvollisten opiskelijoiden henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaa koskevia säännöksiä joustavoitetaan. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien velvollisuus laatia tutkintokohtainen osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma poistuu. Lukioissa koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta laatia opetussuunnitelmaan perustuva vuosisuunnitelma luovutaan. Lisäksi luovutaan koulutuksen järjestäjän velvoitteesta selvittää opiskelijoiden huoltajien näkemyksiä oppilaitoksen toiminnasta.
Lisätietoja: Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen
Uusi ylioppilastutkintolautakunta vuosille 2025-2027
Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut Ylioppilastutkintolautakunnan kolmivuotiskaudeksi 2025-2027. Sen puheenjohtajana toimii professori Peter Hästö.
Lisätietoja: OKM-uutinen 18.12.2024
Tiede
Suomen Akatemian hallituksen, tieteellisten toimikuntien ja strategisen tutkimuksen neuvoston jäsenet kaudelle 2025–2027
Valtioneuvosto on asettanut Suomen Akatemialle hallituksen ja tieteelliset toimikunnat sekä Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston toimikaudelle 1.1.2025–31.12.2027. Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin Helsingin yliopiston professori Kimmo Nuotio.
Lisätietoja: OKM tiedote 6.6.2024
Kirkollisasiat
Evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon rahoitukseen muutoksia
Valtionrahoitusta evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin ja valtionavustusta ortodoksiselle kirkolle vähennetään vuodesta 2025 alkaen. Evankelis-luterilaisen kirkon rahoitusta vähennetään pysyvästi 19,6 miljoonaa euroa ja ortodoksisen kirkon valtionavustusta 400 000 euroa.
Lisätietoja: OKM-tiedote 23.9.2024