Varhaiskasvatuslain uudistus vahvisti lasten oikeutta tukeen
Varhaiskasvatuslain tuen uudistus astui voimaan 1.8.2022. Eduskunta edellytti lain hyväksymisen yhteydessä, että lapsen tuen toteutumista ja resursointia varhaiskasvatuksessa tulee seurata. Opetus- ja kulttuuriministeriö on laatinut selvityksen lapsen tukea koskevan sääntelyn muutostarpeista sivistysvaliokunnalle. Selvitys julkaistiin 19.12.2024.
Keskeisinä isoina muutoksina lakiuudistuksessa olivat kirjaus inklusiivisuuden periaatteesta varhaiskasvatusta järjestettäessä sekä sääntely yleisen, tehostetun ja erityisen tuen antamisesta varhaiskasvatuksessa.
Johtopäätös on, että uudistus vahvisti lapsen oikeutta tarvitsemaansa tukeen ja paransi myös huoltajien oikeusturvaa. Selvitykseen perusteella varhaiskasvatuksen tuen uudistus onkin kokonaisuudessaan ollut tarpeellinen ja oikean suuntainen.
Kuntien välillä on kuitenkin edelleen eroavaisuuksia lapsen varhaiskasvatuksessa saaman tuen suhteen sekä siinä, minkä muotoista tukea lapsi voi saada, että siinä, minkälaisia tukitoimia lapselle annetaan.
Selvityksen perusteella keskeisimmiksi muutostarpeiksi nousivat mm. hallintopäätösprosessin selkiyttäminen ja hallinnollisen osaamisen lisääminen kunnissa, yleisen, tehostetun ja erityisen tuen selkiyttäminen kiinnittämällä huomio tukitoimiin uudistuvan esi- ja perusopetuksen tuen säännösten suuntaisesti, sekä varhaiskasvatuksen inklusiivisuuden vahvistaminen. Myös varhaiskasvatuksen ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön kehittäminen sekä sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen vahvistaminen nähdään tärkeäksi.
Selvityksen aineisto perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien tutkimushankkeiden tuloksiin sekä kerättyyn tilastotietoon lapsen tuen hallintopäätöksistä. Lisäksi on hyödynnetty mm. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen vuosina 2022–2023 toteuttaman paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumista arvioineen hankkeen tuloksia.
Lisätietoja: Tiina Linne, puh. 050 4437954
Selvitys varhaiskasvatuslain tuen uudistuksen toteutumisesta