Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen koronaepidemiaan liittyviä suosituksia päivitettiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2022 16.15
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat päivittäneet kahta koronaepidemian ehkäisyä koskevaa suositusta koronavirustilanteen lieventyessä. Toinen suositus koskee varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäjiä ja toinen lukio- ja ammatillisen koulutuksen, vapaan sivistystyön ja aikuisten perusopetuksen järjestäjiä sekä ammattikorkeakouluja ja yliopistoja. Uudet suositukset korvaavat 22.12.2021 annetut vastaavat suositukset.

Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen osalta fyysisiä kontakteja koskevia suosituksia päivitetään. Suosituksessa muistutetaan, että tilojen väljyyteen ja hygieniaan kiinnitetään huomiota. Kouluissa opetusta voi tarvittaessa porrastaa mahdollisuuksien mukaan ja kasvatus- ja opetusryhmät pitää erillään. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulisi toimia mahdollisimman paljon saman lapsiryhmän kanssa.

Isoja yhteistilaisuuksia järjestettäessä huomioidaan väljyys- ja hygieniatekijät. Aluehallintoviraston mukaan päiväkotien ja koulujen järjestämät juhlat ja päättäjäistilaisuudet ovat yleisötilaisuuksia, jos tilaisuuteen osallistuu muita kuin henkilökuntaa ja lapsia tai oppilaita, kuten esimerkiksi huoltajia. Yleisötilaisuuksissa tulee noudattaa paikallisia ja alueellisia määräyksiä.

Muiden kuin lasten sekä koulun ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan oleskelu koulun tai varhaiskasvatuksen alueella on mahdollista tartuntatautilain mukaiset hygieniavaatimukset huomioiden.

Henkilökunnan kokoontumisia voidaan jatkossa järjestää ja henkilöstön siirtyminen toimipaikasta toiseen on mahdollista epidemiatilanne ja tartuntatautilain mukaiset hygieniavaatimukset huomioiden. Kokoontumisissa voidaan edelleen hyödyntää etäyhteyksiä.

Toisen asteen ja korkea-asteen osalta suosituksia on päivitetty siten, että lähiopetusta voidaan järjestää myös suurelle osallistujajoukolle, kun riittävästä väljyydestä huolehditaan.
Suositusten tarkoituksena on tukea varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen turvallista järjestämistä ja tilojen turvallista käyttöä koronaepidemian aikana. Suosituksia noudattamalla voidaan estää tartuntoja ja vähentää altistumisia.

OKM THL suositus - opetus ja varhaiskasvatus (1.3.2022)
OKM THL suositus - toinen aste ja korkeakoulut (1.3.2022)

Lisätietoja: 
•    ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen p. 0295 330 258 (varhaiskasvatus, perusopetus ja vapaa sivistystyö)
•    opetusneuvos Heli Nederström, p. 0295 330 122 (varhaiskasvatus, perusopetus ja vapaa sivistystyö)
•    hallitusneuvos Sami Aalto, p. 0295 330 082 (lukiot ja ammatillinen koulutus) 
•    hallitusneuvos Laura Hansén, p. 0295330098 (korkeakoulut)