Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämiseen foorumi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2019 8.46
Uutinen

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen nimitti 14.2. laajapohjaisen varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämiseen laajan asiantuntijafoorumin. Foorumin tavoitteena on kehittää varhaiskasvatuksen koulutusten ja kouluttajien keskinäistä yhteistyötä.

Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin tehtävänä on muun muassa myös tehdä esityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamisen kehittämiseksi ja koulutuspoluista sekä varhaiskasvatuksen perus- ja täydennyskoulutuksesta. Tehtävänä on myös tukea varhaiskasvatuslain toimeenpanoa koulutukseen liittyvissä asioissa sekä edistää varhaiskasvatuslakiin kirjatun henkilöstörakenteen toteutumista.

Uusi varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 1.9.2018. Lakiin sisältyy aiemmin sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuslaissa olleet varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuuksia koskevat säännökset uudistettuna. Varhaiskasvatuslaissa uudistuksen kohteena ovat olleet myös henkilöstörakenne ja tehtävänimikkeet.

Kehittämisfoorumin puheenjohtajana toimii professori Kirsti Karila Tampereen yliopistosta. Varapuheenjohtajia ovat yliopettaja Saila Nevanen Metropolia ammattikorkeakoulusta sekä rehtori Juha-Petri Niiranen Suomen Diakoniaopistosta.

Foorumin jäsenet edustavat laajasti ammatillista koulutusta, ammattikorkeakoulutusta ja yliopistokoulutusta, opiskelijajärjestöjä, Kansallista koulutuksen arviointikeskus Karvia, Opetushallitusta, opetus- ja kulttuuriministeriötä, Suomen Kuntaliittoa, tutkijoita sekä ammattiliittoja.

Kehittämisfoorumin toimintaa johtaa, seuraa ja arvioi ohjausryhmä, jonka jäseniksi nimetään foorumin puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, asiantuntijasihteerit sekä jäseniä.

Lisätietoja: opetusneuvos Kirsi Alila (OKM), puh. 02953 30365

Koulutus Varhaiskasvatus