Hyppää sisältöön

Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto Kirsi Kinnuselle

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 25.5.2021 10.00
Tiedote
Kääntäjäpalkinnon 2021 saanut Kirsi Kinnunen.
Kirsi Kinnunen. Kuva: Aude Debeaurain

Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon saa tänä vuonna Kirsi Kinnunen, joka tunnetaan muun muassa sarjakuvien ranskannoksistaan. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Palkinnon Kinnuselle luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tiistaina 25. toukokuuta.  

Ranskassa jo parikymmentä vuotta asunut Kirsi Kinnunen on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisen nykysarjakuvan kansainvälistymisen eteen sarjakuvan mahtimaana pidetyssä Ranskassa.

”Kirsi Kinnusen aktiivinen työ on avannut sarjakuvantekijöillemme ovia ranskalaisissa kustantamoissa, joissa Kinnunen tunnetaan ja joissa häneen luotetaan. On myös erityisen hienoa, että suuressa sarjakuvamaassa Ranskassa Kirsi Kinnusen ranskannokset ovat saaneet hyvin huomiota”, totesi ministeri Annika Saarikko palkintopuheessaan. 

Kaikkiaan 33 ranskalaista sarjakuvakustantajaa on julkaissut suomalaista sarjakuvaa ja näistä valtaosa on Kirsi Kinnusen kontakteja. 

Kinnusen kääntämät Aapo Rapin, Ville Rannan, Marko Turusen sekä Petteri Tikkasen kirjat ovat vuosien varrella olleet mukana Angoulêmen sarjakuvafestivaalin virallisessa kilpailussa kilvoittelemassa eri palkinnoista. Tämän vuoden alussa Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki, eli ”Moi, Mikko et Annikki”, voitti merkittävän Grand Prix Artémisia -palkinnon, joka myönnetään vuosittain parhaalle naissarjakuvantekijän teokselle.

"Suomalainen sarjakuva kuuluu maailmassa alansa omaperäisimpiin ja kuvia kumartamattomimpiin. Olen ollut jo yli 20 vuotta aktiivisesti viemässä sitä Ranskaan niin kääntäjänä, sarjakuvaneuvoksena, agenttina kuin yleispromoottorina ja se on ollut yksi – ei vain työurani, vaan koko elämäni hauskimpia ja antoisimpia seikkailuja," luonnehtii Kirsi Kinnunen.

Kirsi Kinnunen (s. 1960) on opiskellut Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistoissa mm. romaanista filologiaa, kääntämistä ja tulkkausta sekä toimittajatutkinnon. Rovaniemellä syntynyt Kinnunen asuu Bretagnessa, Ranskassa. Kirsi Kinnunen on kääntänyt ranskaksi kaikkiaan yli 90 teosta – sarjakuvien lisäksi myös lasten- ja tietokirjallisuutta sekä esseitä – suomesta ja ruotsista. Näiden lisäksi Kinnunen on kääntänyt noin sata suomalaista elokuvaa ja dokumenttiohjelmaa pääosin Ranskan televisiolle sekä lisäksi myös suomentanut kymmeniä sarjakuvia sekä muuta kirjallisuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon Kirjallisuuden vientikeskus FILIn neuvottelukunnan esityksestä ansioituneelle suomalaisen kirjallisuuden kääntäjälle. Palkintoa on jaettu vuodesta 1975. 

Kirsi Kinnusen käännökset (PDF)
Lista aiemmin palkituista

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
FILIn viestintä / Silja Hakulinen, [email protected] / p. 040 534 7526

Annika Saarikko Kulttuuri