Hyppää sisältöön

Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto Annemarie Raasille

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 6.10.2020 10.52
Tiedote
Palkinnonsaaja Annemarie Raas osallistui tilaisuuteen etäyhteydellä.

Kulttuuriministeri Annika Saarikko on 6.10.2020 myöntänyt valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon hollannintaja Annemarie Raasille. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa ja se jaettiin nyt jo 45. kerran. Tämä on ensimmäinen kerta, kun palkinnon saa hollanniksi kääntävä kääntäjä.

Annemarie Raas aloitti uransa avustamalla yliopisto-opettajaansa Marja-Leena Hellingsiä Matti Yrjänä Joensuun teoksen kääntämisessä 20 vuotta sitten. Nyt käännöksiä on kertynyt jo 47, viimeisimpänä valmistui Sofi Oksasen Koirapuisto.

Joensuusta muodostui Raasille rakas kirjailija, mutta kääntäjän vuosiin on mahtunut myös muita dekkareita, kuten Leena Lehtolaista, Matti Rönkää ja Kati Hiekkapeltoa. Mutta Annemarie Raas on kääntänyt ansiokkaasti myös Aki Ollikaisen hienovireisiä pienoisromaaneja, Riikka Pulkkisen vahvaa proosaa, Arto Paasilinnan huumoria sekä nuortenkirjallisuuden puolelta Siri Kolun ja Tuutikki Tolosen teoksia.

Annemarie Raasin käännökset ovat aiemminkin saaneet palkintoja: Siri Kolun Me Rosvolat -kirja sai ”Zilveren Griffel” -palkinnon, joka on merkittävin hollanniksi käännetylle lastenkirjalle myönnettävä palkinto. Rosa Liksomin Hytti no:6 puolestaan valittiin 2013 hollantilaisen Europese Literatuurprijs -palkinnon viiden parhaan teoksen joukkoon.

Annemarie Raas (s. 1968) on valmistunut filosofian maisteriksi Groningenin yliopistosta, missä hän on opiskellut Suomen kieltä ja kulttuuria. Suomen kielen hän oppi jo lukioaikana, kun hän vietti vuoden Jämsässä vaihto-oppilaana.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon Kirjallisuuden vientikeskus FILIn neuvottelukunnan esityksestä ansioituneelle suomalaisen kirjallisuuden kääntäjälle. Palkintoa on jaettu vuodesta 1975 ja sen arvo on 15 000 euroa. Palkinnon luovutti kulttuuriministerin puolesta valtiosihteeri Tuomo Puumala Kansalliskirjastossa Helsingissä 6.10.2020. Palkittu osallistui tilaisuuteen etäyhteydellä.

Annemarie Raasin cv

Lista aiemmin palkituista

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FILIn viestintä / Silja Hakulinen, [email protected] / p. 040 534 7526