Työryhmä: Elinikäinen oppiminen huomioitava yliopistoissa

Julkaisuajankohta 9.12.2005 9.18
Tyyppi:Tiedote -

Opetusministeriön työryhmän mukaan yliopistojen tulisi kehittää elinikäisen oppimisen toteutumista yliopistoissa. Tämä edellyttää muun muassa erityisten elinikäisen oppimisen strategioiden laatimista, avoimen yliopiston väylän kehittämistä opiskelijavalinnoissa sekä akateemisesti koulutettujen täydennyskoulutusmahdollisuuksien parantamista. Elinikäinen oppiminen kattaa oppimisen kaikissa elämänvaiheissa perusopetuksesta aikuiskoulutukseen. Työryhmä luovutti muistionsa opetusministeri Antti Kalliomäelle perjantaina.

Avoin yliopisto-opetus tarjoaa hyviä mahdollisuuksia koulutustason nostoon ja uudelleenkouluttautumiseen. Työryhmä ehdottaa ns. avoimen väylän kehittämistä ja väylän kautta tapahtuvan opiskelijavalinnan laajentamista. Työryhmän suosituksen mukaan kohtuullisen määrän avoimen yliopiston opintoja suorittaneen opiskelijan tulisi voida siirtyä yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Kohtuullisena työryhmä pitää hyvin tiedoin suoritettuja noin 45 opintopistettä.

Lisäksi työryhmä suosittelee tutkintoon johtavien opintojen tarjoamista avoimessa yliopistossa. Harkinta tarjottavista opintokokonaisuuksista ja tutkinto-opiskelijaksi valinnasta säilyisi yliopistoilla. Avoimessa yliopistossa voitaisiin tarjota kandidaatintutkintoon johtavat opinnot, joiden suorittamisen jälkeen yliopisto antaa tutkinnot.

Työryhmän mukaan yliopistollisen täydennyskoulutuksen sekä yksityisten ja julkisen sektorin työnantajien on kannettava nykyistä suurempi vastuu akateemisesti koulutetun väestön täydennyskoulutusmahdollisuuksista. Yliopistollinen täydennyskoulutus voidaan yhtiöittää yliopiston harkinnan mukaan. Työryhmä pitää tärkeänä, että yliopistokoulutuksen ja akateemisen väestön tarpeet otetaan huomioon aikuisten opintosetelin käyttöönottoa koskevassa valmistelutyössä ja toimenpide-ehdotuksissa. Mahdollisuudet laajentaa opintosetelikokeilu yliopistolliseen täydennyskoulutukseen pitää selvittää.

Työryhmä esittää, että yliopistot uudistavat aikuiskoulutusstrategiansa laajemmiksi elinikäisen oppimisen strategioiksi vuoden 2006 loppuun mennessä. Strategioissa tulee tutkintoon johtavan koulutuksen ohella huomioida myös avoimen yliopiston ja täydennyskoulutuksen kehittäminen. Lisäksi opetusministeriö asettaa työryhmän laatimaan menettelytapaohjeet muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen tunnustamiselle.

Muistioon sisältyy kaikkiaan 38 suositusta.

-- -- --

Lisätietoja:

- johtaja Markku Mattila, puh. (09) 160 77230

>> Muistio