Toisen asteen palvelukykyä vahvistettava

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2012 13.06
Tyyppi:Tiedote -

Valtiontalouden tarkastusvirasto selvitti toisen asteen koulutuksen rakennejärjestelyitä. Tarkastuksen mukaan toisen asteen koulutusverkko on tiivistynyt. Osa peruskoulun päättävistä nuorista jää kuitenkin edelleen toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle. Tarkastusvirasto katsoo, että toisen asteen koulutuksen hallinnollista yhdistämistä tulisi selvittää.

- Tarkastusvirasto on tehnyt tärkeitä huomioita toisen asteen koulutuksen kehittämisestä. Monelta osin huomiot tukevat hallituksen jo hallitusohjelmassaan ottamaa linjaa. Me olemme jo ennen tätä raporttia korostaneet nuoren oikeutta oman opinpolkunsa rakentamiseen, tarvetta lisätä joustavia mahdollisuuksia suorittaa osia tutkinnoista yli tutkintorajojen sekä oppilaitosten yhteistyötä keinona koulutuksen alueellisen saatavuuden varmistamiseen, toteaa opetusministeri Jukka Gustafsson.

Tarkastusviraston näkemyksen mukaan harjoitettu informaatio- ohjaus ei ole riittävästi tukenut ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen välistä yhteistyötä, eikä sillä ole saavutettu sellaista koulutuksen järjestäjärakennetta, joka pystyy tehokkaasti ja taloudellisesti vastaamaan koulutuksen kysyntään ja työelämän tarpeisiin.

- Erittäin tärkeänä pidän tarkastusviraston huomiota, että koko toisen asteen koulutuksen rahoituksen tulee tukea koko ikäluokan kouluttamistavoitetta, Gustafsson korosti.

Tarkastusvirasto katsoo, että oppilaitosverkon kehittämiseen liittyvät rakenteelliset toimet ovat ammatillisessa koulutuksessa olleet valtakunnallisesti ohjattuja, mutta toimien käytännön toteutus on ollut riippuvainen oppilaitosten ylläpitäjistä. Virasto katsoo, että alueellisesti vahvan koulutuksen järjestäjärakenteen muodostaminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriöltä nykyistä velvoittavampaa koulutuksen järjestäjiin kohdistuvaa ohjausta.

Lukiota ja ammatillista koulutusta on kehitetty erillisinä koulutusväylinä siten, että lukiokoulutusta ylläpitävät pääasiassa kunnat ja ammatillista koulutusta antavat pääosin tarkoitusta varten perustetut kuntayhtymät. Tarkastusviraston mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi selvittää, voitaisiinko toisen asteen koulutuksen hallinnollisella yhdistymisellä saavuttaa synergiaetuja, joita voitaisiin käyttää hyväksi koko toisen asteen koulutuksen kehittämisessä.

Lisätietoja: erityisavustaja Aleksi Kalenius, puh. 040 125 1032


---
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.

Toisen asteen koulutuksen rakennejärjestelyitä koskeva tuloksellisuustarkastuskertomus on luettavissa osoitteesta: http://www.e-julkaisu.fi/vtv/toisen_asteen_koulutuksen_rakennejarjestelyt/