Hyppää sisältöön

Setan nuorisotyölle nuorisotyön tunnustuspalkinto

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2020 10.15
Tiedote
Nuori2020 -lavalla ministeri Hanna Kosonen ja tunnustuspalkinnon saaneen Setan edustajat.
Ministeri Hanna Kosonen jakoi Nuorisotyön tunnustuspalkinnon Nuori2020-tapahtumassa. Kuva: Salla Merikukka / Allianssi

Nuorisotyön tämänvuotisen tunnustuspalkinnon on saanut Setan nuorisotyö. Palkinnon luovutti ministeri Hanna Kosonen 15. tammikuuta valtakunnallisilla kasvatuksen ja nuorisotyön päivillä Tampereella. Yhteisön saama palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa.

Palkinnon perusteluina todetaan, että Seta on tehnyt aktiivisesti nuorisotyötä reilun 10 vuoden ajan, ja tuona aikana muutos seksuaali- ja sukupuolivähemmistö nuorten asemassa on ollut merkittävä. Nuorten kanssa töitä tekevien osaaminen on lisääntynyt huomattavasti ja sateenkaarinuorten huomioiminen on arkipäiväistynyt.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat yhä monessa suhteessa haavoittuvimmassa asemassa. Heillä esimerkiksi alttius mielenterveysongelmiin ja itsetuhoisuuteen on edelleen korkeampaa kuin muilla nuorilla. Nuorisotutkimusverkoston toteuttamassa Nuorisobarometrin erillisnäytteessä tavoitettiin työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria etsivien nuorisotyöntekijöiden avulla. Tutkimuksessa selvisi, että sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvat nuoret ovat selvästi muita nuoria vähemmän tyytyväisiä elämäänsä.

”Työ nuorten seksuaali - ja sukupuolivähemmistöjen puolesta on vaativaa, sillä aina on löytynyt ja edelleen löytyy tahoja, jotka haluavat mitätöidä ja estää sitä. Vielä tarvitaan paljon työtä, jotta jokainen nuori voi kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on”, sanoo ministeri Hanna Kosonen.

”Seta on tehnyt uraauurtavaa työtä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä huomioon ottavan nuorisotyön kehittämiseksi”, jatkaa Kosonen.

Setassa nuoret itse ovat olleet aina vahvasti toimijoina ja suunnittelijoina. Nuoret ovat olleet itse suunnittelemassa ja toteuttamassa toimintaa niin Suomessa kuin kansainvälisillä kentillä. Nuorisotyön kentällä Seta on toiminut laajasti niin kuntien, järjestöjen kun nuorisoryhmien kanssa tuoden oman osaamisensa muidenkin yhdenvertaisuustyön hyödynnettäväksi. Se on omalla rakentavalla toimintatavallaan näyttänyt esimerkkiä muille nuorten kanssa toimiville ja vapaaehtoisille.

Setan työ sateenkaarinuorten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi on erittäin arvokasta ja sitä tarvitaan lisää. Nuorisotyön tunnustuspalkinnon myöntäminen Setan nuorisotyölle on osoitus halusta kannustaa meitä kaikkia edistämään toiminnallamme kaikille nuorille hyvää ja yhdenvertaista Suomea.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt palkinnon vuodesta 2002 lukien. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle järjestölle. Palkinnosta päätti nuorisoasioista vastaava ministeri Hanna Kosonen kuultuaan palkintoraatia. Raatiin kuuluvat nuorisoalan kattojärjestö Allianssin työvaliokunnan lisäksi Nuorisotutkimusseuran, Kuntaliiton sekä opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen edustajat.

Lisätietoja: johtaja Henni Axelin (OKM), p. 02953 30205

Hanna Kosonen Nuoriso