Hyppää sisältöön

Selvitys: Korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset lisäävät osaamista – opiskelijat tyytyväisiä uudistukseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.5.2019 12.04
Uutinen

FT Pentti Rauhala ja VTT Helka Urponen ovat arvioineet opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta vuonna 2015 käynnistyneiden korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksien toteutumista. Raportti julkaistiin 2.5.

Selvityksen mukaan erikoistumiskoulutusten vahvuutena ovat tutkimusperustaisuus, asiantuntijuuden kehittyminen ja työelämäyhteistyö. Haastatellut opiskelijat olivat tyytyväisiä koulutusten tuottamaan osaamiseen ja verkostoihin.

Selvityshenkilöt ehdottavat erikoistumiskoulusta koskevan sopimusmenettelyn uudistamista. Rahoituspohjaa tulisi vahvistaa työnantajien rahoituksella, ministeriöiden erillisrahoituksella sekä erilaisilla verotuilla ja setelimalleilla. Lisäksi erikoistumiskoulutusten tunnettavuutta ja roolia olisi tarpeen vahvistaa. Tähän mennessä koulutukset ovat keskittyneet sosiaali- ja terveysalan ja opetusalan henkilöstölle suunnattuihin koulutuksiin ja ammattikorkeakouluissa lisäksi tekniikan alalle. Niihin on osallistunut suhteellisen vähän opiskelijoita.

-Selvitys tuottaa hyvän tietopohjan erikoistumiskoulutuksien toteuttamisen alkuvaiheesta. Erikoistumiskoulutusten roolia ja kehittämistarpeita on tärkeää arvioida osana korkeakoulujen jatkuvan oppimisen kokonaisuuden kehittämistä, sanoo johtaja Birgitta Vuorinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutus on uusi korkeakoulututkinnon ja täydennyskoulutuksen väliin sijoittuva koulutusmuoto. Uudistuksen tavoitteena on parantaa työelämässä toimivien asiantuntijoiden ja asiantuntijoiksi tähtäävien osaamista korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisosaamiselle ja painoaloille perustuvalla koulutuksella.

Lisätietoja: opetusneuvos Sanna Hirsivaara (OKM), puh. 02953 30111

Selvitys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksesta