Sarkomaa: Hyviin PISA-tuloksiin myös tulevaisuudessa
Opetusministeri Sari Sarkomaa iloitsee suomalaisten koululaisten hyvästä menestyksestä PISA-tutkimuksessa. Suomi on sijoittunut jälleen ykköseksi 57 maan vertailussa, jossa keskityttiin tällä kertaa luonnontieteisiin. Luonnontieteissä ja matematiikassa suomalaisoppilaat ovat OECD-maiden parhaita ja lukutaidossa toiseksi parhaita.
- On erinomainen uutinen, että suomalaiset koulut ovat hyviä ja oppimistulokset huippuja, Sarkomaa kehuu. Voimme tämän kolmannen PISA-tutkimuksen yhteydessä jälleen kerran todeta suomalaisen peruskoulun ylivertaisuuden. Maksuton, laadukas ja alueellisesti tasa-arvoinen koulu synnyttää halun oppia ja tuottaa erinomaisia tuloksia.
- Haluan erityisesti kiittää tehdystä työstä rehtoreita ja motivoituna, korkeasti koulutettuja opettajia sekä lapsiaan tukevia vanhempia. Onnittelut kuuluvat myös oppilaille. Hyviä tuloksia osattiin odottaa, mutta niitä ei saa pitää itsestäänselvyytenä, Sarkomaa muistuttaa.
- Kritiikkiä PISA-tutkimuksissa nousee siitä, että kouluistamme puuttuvat terävimmät huiput. Tavoitteena onkin, että perusopetus vastaa entistä paremmin erilaisten lasten tarpeisiin. Tärkeää on tukea erilaisia lahjakkuuksia ja edistää yksilöllistä oppimista. Taito- ja taideaineiden vahvistaminen korostuu. Jokaisella lapsella on oikeus onnistumisen elämyksiin. Opetuksen on tarjottava puhtaan teorian lisäksi esteettisiä kokemuksia ja elämyksiä sekä mahdollisuuksia käden taitojen, luovuuden sekä liikunnan taitojen kehittämiseen, Sarkomaa muistuttaa.
- Sinivihreän hallituksen yksi keskeisistä painopisteistä on perusopetuksen laadun parantaminen. Hyvän perusopetuksen turvaaminen luo pohjan myöhemmälle osaamiselle. Siksi hallitus suuntaa merkittäviä lisävoimavaroja perusopetuksen kehittämiseen. Koko vaalikauden mittaisiin perusopetus paremmaksi eli POP-ohjelman toimiin on varattu yhteensä 80 miljoonaa euroa. Tämä on merkittävä lisäpanostus lasten hyvinvointiin.
_ _ _
Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen, puh. (09) 1607 7409