Rakennustaiteen valtionpalkinto Kirsti Sivénille

Julkaisuajankohta 4.10.2004 9.45
Tyyppi:Tiedote -

Ylijohtaja Kalevi Kivistö opetusministeriöstä luovutti rakennustaiteen valtionpalkinnon maailman arkkitehtuuripäivänä 4. lokakuuta Helsingissä. Valtion rakennustaidetoimikunnan myöntämän rakennustaiteen valtionpalkinnon (13 000 euroa) sai arkkitehti Kirsti Sivén.Valtion rakennustaidetoimikunnan palkintoperustelut:Tämän vuoden valtionpalkinnon saajan työt ja toiminta kuvastavat suomalaisen arkkitehtuurin tämän päivän voimaa monella tavalla. Sitä voidaan kutsua hiljaiseksi voimaksi.Kirsti Sivénin työkenttä on ihmisen arkiympäristö. Kaavoittajana hän on suunnitellut kokonaisia ympäristöjä. Julkisista rakennuksista mainittakoon mm. Helsingissä Karviaistien koulu ja Neitoniemen päiväkoti, Espoossa Auroran seurakuntatalo, Juvanpuiston koulu ja lastentalo (2004), Vantaalla Ylästön päiväkoti ja opetustilat sekä Maarukan päiväkoti, Juvalla vanhainkoti -palvelukeskus Juvakoti. Kirsti Siven tunnetaan kuitenkin lähinnä asuntosuunnittelijana. Näkyvin kohde on asuinkerrostalo osoitteessa Eteläranta 2. Tämä kohde on hyvä esimerkki Sivénin ja Asko Takalon toimiston arkkitehtuurista, sen stabiliteetista. Eleettömyydestä tulee voima, joka antaa tilaa. Hienovarainen muotokieli käy jatkuvaa dialogia ympäristönsä kanssa. Samat kriteerit pätevät myös esimerkiksi Kuusisaarenpolulla sijaitsevan pientaloryhmän kohdalla, joskin ympäristö on hyvin erilainen. Täällä rakennukset luovat intiimin asuinympäristön luonnon helmassa.Kuukausi sitten Kirsti Sivén valittiin Rakennuslehden viikon henkilöksi. Lehden haastattelussa hän tuo esille tilaajan ja käyttäjän merkityksen työn onnistumiselle.Arkkitehtuurin edellytykset syntyvät yhteiskunnan suhtautumisesta ympäristöön. Suomessa luonnon rooli on edelleen tärkeä. Rakennetun ympäristön laadun olemusta ollaan vasta opettelemassa.Ehkä tämän päivän suomalaiselle arkkitehtuurille kuvaavaa on myös, että kun maailmalle kutsutaan Suomen arkkitehtikunnan merkkihenkilö, voi paikalle saapua keski-ikäinen, kahden lapsen äiti raitiovaunulla ilman avustajaa ja minkäänlaista titteliä; "Welcome Mrs. Sivén".-- -- --Lisätietoja:- taidesihteeri Mari Karikoski (taiteen keskustoimikunta), puh. 09-1607 7064, [email protected]