Perusopetuslakiin säännös oppilaskunnasta
Liittyy VN-listaan
Valtioneuvosto esitti torstaina, että perusopetuslakiin lisättäisiin säännös oppilakunnasta. Säännös koskisi kaikkia perusopetuslaissa tarkoitettuja opetuksen järjestäjiä ja perusopetuslain tarkoittamassa opetuksessa olevia oppilaita. Säännöksellä korostettaisiin oppilaiden osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien merkitystä ja oppilaskuntien toimintaa yhtenäistämistä.
Säännös toteuttaa hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman tavoitetta kehittää kouluja ja oppilaitoksia tukemaan oppilaiden kasvua aktiiviseen ja demokraattiseen kansalaisuuteen. Oppilaskuntatoiminta on osa kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman toteutussuunnitelmaa.
Säännöksessä ei velvoitettaisi opetuksen järjestäjää oppilaskuntatoiminnan järjestämiseen. Opetuksen järjestäjä päättäisi oppilaskunnan organisoimisesta kuten siitä, onko oppilaskunta yhteinen yhden tai useamman muun koulun tai toimintayksikön kanssa. Opetuksen järjestäjän päätettävänä olisi myös oppilaskunnan toiminnan toteuttaminen oppilaiden ikäkauden ja edellytysten sekä paikallisten olosuhteiden mukaisesti. Opetuksen järjestäjä päättäisi myös oppilaskuntatoiminnan ohjaamisesta ja tukemisesta.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. elokuuta 2007.
-- -- --
Lisätietoja:
- hallitusneuvos Marja Lahtinen, opetusministeriö, puh. (09) 160 77261