Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehti on ilmestynyt 13.6.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2013 12.12
Tyyppi:Uutinen

Kesäkuun Etusivu-verkkolehdessä kerrotaan mm. aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta sekä tutustutaan uusiin tietolähteisiin: tutkimusjulkaisujen Juuli-portaaliin ja koulutustilastoja kokoavaan Vipuseen. Lisäksi vieraillaan kuudesluokkalaisten kanssa yrityskyläksi rakennetussa oppimisympäristössä.

Muita lehden aiheita ovat tilastotiedot taiteen tuesta, Kulttuuriympäristön tekijät –kilpailu, jossa lapset ja nuoret ideoivat uusia käyttötarkoituksia rakennuksille tai rakennelmille sekä nuorisotyön käsitteitä kuvaava ammattisanasto, jota Nuoperi kokoaa.

Tuttuun tapaan lehdestä löytyy myös ministerivastauksia kirjallisiin kysymyksiin, Vaikutuksia-palsta sekä tiivistelmä lehden keskeisestä sisällöstä ruotsiksi.

Uusiin aiheisiin Etusivu palaa seuraavan kerran elokuussa.