Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeriö perii Mikkelin kaupungilta takaisin Otavan opiston lukiokoulutuksen valtionosuuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2019 16.52
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö perii Mikkelin kaupungilta takaisin 15 648 033 euroa perusteettomasti saatua Otavan Opiston lukiokoulutuksen valtionosuusrahoitusta. Takaisinperintä koskee vuosia 2013 – 2017.

Ministeriön kansanopistojen järjestämää lukiokoulutusta koskevassa selvityksessä ilmeni, että Mikkelin kaupungin ylläpitämässä Otavan Opistossa on lukiokoulutuksen sisäoppilaitosopiskelijoita ollut useita satoja, vaikka opiskelijamäärä oli lukiokoulutuksen järjestämisluvassa rajattu enintään 50 opiskelijaan.

Perusteettoman edun takaisinperintäpäätöksessä ministeriö katsoo, että Mikkelin kaupunki on toiminut lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain säännösten vastaisesti ilmoittaessaan Otavan Opiston lukiokoulutuksen sisäoppilaitosopiskelijoita järjestämisluvassa säädetyn enimmäismäärän ylittävästi valtionosuuksien laskemista ja määräämistä varten.

Mikkelin kaupunki järjestää lukiokoulutusta muiden lukioiden lisäksi myös ylläpitämässään Otavan Opiston kansanopistossa.

Takaisin perittävää määrää on kohtuullistettu luopumalla korkojen perinnästä.

Lisätietoja:
- ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen puh. 0295 330 258, 040 576 9462
- hallitusneuvos Kirsti Kotaniemi puh. 0295 330 408, 050 525 7675