Hyppää sisältöön

OKM rahoittaa Tiedekeskus Heurekan laajentumista

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2011 7.25
Tiedote -

Opetus- ja kulttuuriministeriö osallistuu Tiedekeskus Heurekan laajennuksen vuokrakustannuksiin. Rahoituksesta sovittiin opetus- ja kulttuuriministeriön, Vantaan kaupungin ja Tiedekeskus Heurekan kesken 2. joulukuuta. Viime vuonna solmitun aiesopimuksen lisäpöytäkirjan allekirjoittivat ministeriön puolesta opetusministeri Jukka Gustafsson ja johtaja Anita Lehikoinen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Vantaan kaupunki sekä Tiedekeskussäätiö allekirjoittivat viime vuonna aiesopimuksen, jonka tavoitteena on turvata Heurekan toiminta ja mahdollistaa talouden ja toiminnan pitkäjänteinen suunnittelu. Tämän jälkeen on valmistunut selvitys vuonna 1988 valmistuneen tiedekeskusrakennuksen tulevista peruskorjaustarpeista sekä suunnitellusta laajennuksesta. Selvityksen perusteella sopijapuolet pitävät aiesopimuksessa määriteltyä avustustasoa osin riittämättömänä.

Tarve laajennukseen syntyi erityisesti vuonna 2007 perustetun oppimiskeskuksen myötä. Koululaisille ja opettajien täydennyskoulutukseen suunnatun oppimiskeskuksen perustamisesta lähtien haasteena on ollut tilojen puute, sillä uudet toiminnot eivät mahdu Heurekan nykyisiin toimitiloihin.

Tiedekeskus Heurekalle maksettavan avustuksen yhteismäärää korotetaan vuosittain 780 000 eurolla silloin, kun säätiön vuokranmaksu laajennuksen osalta alkaa. Määrä jaetaan tasan opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Vantaan kaupungin kesken.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Heurekaa ylläpitävälle Tiedekeskussäätiölle vuonna 2011 avustusta kaksi miljoonaa euroa. Heurekassa vierailee vuosittain noin 250 000 henkeä. Erityisen paljon vierailijoita tulee kouluista. Heidän osuutensa on vuodessa yli 60 000 henkeä.

---

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Eeva Kaunismaa (OKM), puh. 0400 243 939