Hyppää sisältöön

Nyt jos koskaan on investoitava koulutukseen: Lasten ja nuorten oikeus oppimiseen on turvattava kaikissa olosuhteissa – hyvinvoinnista ja jaksamisesta on pidettävä huolta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2021 13.02
Kolumni

Kansainvälistä koulutuksen päivää on vietetty YK:n yleiskokouksen päätöksellä vuodesta 2019. Tänä vuonna päivällä on erityisen tärkeä viesti: koulutus on investointi tulevaisuuteen, ja sellaisena keskeinen osa globaalin pandemian jälkeistä jälleenrakennusta. Nyt jos koskaan on huolehdittava siitä, että koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen panostetaan. Opettajat kaikkialla maailmassa ansaitsevat kiitoksemme. Heitä on tuettava työssään, ja heillä on oltava tilaa hyödyntää osaamistaan luovasti. Korkeasti koulutetut opettajat ovat keskeinen laadukkaan ja tasa-arvoisen opetuksen turvaaja myös poikkeusoloissa.

Unescon mukaan yli 90 prosenttia kaikista maailman oppijoista on jossakin pandemian vaiheessa joutunut opiskelemaan etäoloissa. Samaan aikaan noin puolella maailman väestöstä ei ole pääsyä verkkoon. Eri maiden mahdollisuudet turvata koulutusta vaihtelevat suuresti. Globaalin oppimisen kriisin pelätään syvenevän pandemian seurauksena. Jo ennen pandemiaa lähes 260 miljoonaa lasta ja nuorta oli koulutuksen ulkopuolella. Yli puolet maailman ala- ja yläkouluikäisistä lapsista ja nuorista ei opi lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitoja, olivatpa he koulussa tai eivät. YK:n pääsihteeri António Guterres onkin varoittanut pandemian kärjistämän oppimiskriisin ylisukupolvisista vaikutuksista. Suomen tulee edistää oikeutta koulutukseen niin Suomessa kuin maailmallakin. 

Kotimassa emme saa tinkiä opetussuunnitelmissa määritellyistä tavoitteista ja oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Yhteiskunnalla on kaikissa tilanteissa vastuu lasten ja nuorten koulutyön järjestämisestä. Pandemia ei saa tuottaa pysyviä aukkoja oppimiseen tai koulutuksen tasa-arvoon. Opetussuunnitelman mukainen opetus ja tuki sekä turvallinen oppimisympäristö ovat jokaisen oppilaan oikeus kaikkina koulupäivinä – myös pandemian aikana.

Etäopetusjaksot asettavat lapset ja nuoret epätasa-arvoiseen tilanteeseen ja osalle pääsee kertymään kirittävää oppimistuloksissa. Oppimisen vajeen paikkaamisen onkin oltava keskiössä, jotta lasten ja nuorten oppimis- ja hyvinvointierot eivät kasva epidemian seurauksena, ja jotta pysyviä jälkiä lasten ja nuorten osaamiseen ja hyvinvointiin ei pääse syntymään. Erityisesti on varmistettava edellytykset tukea heikommassa asemassa olevien, vieraskielisten, maahanmuuttajataustaisten sekä erityisen ja tehostetun tuen piirissä olevien lasten ja nuorten oppimista ja kehitystä sekä tuettava poikkeusolojen aikana opetuksen kesken jättäneiden oppilaiden ja opiskelijoiden oppimista. 

Olemme panostaneet oppimisen tukeen läpi epidemian. Osoitimme keväällä kouluille ja toisen asteen oppilaitoksille kymmeniä miljoonia euroja eätopetuksen aiheuttaman oppimisvajeen paikkaamiseen, ja olemme käynnistäneet niin sanotun sitouttavan kouluyhteisötyön toimintamallin, jonka myötä kouluihin saadaan aikuisia, joilla ei ole opetusvelvollisuutta, vaan mahdollisuus keskittyä nuorten ongelmiin ennen kuin ne pääsevät kehittymään vakaviksi. Kouluyhteisötyön tavoitteena on tukea lapsia ja nuoria sekä koulujen henkilökuntaa kouluyhteisöön kiinnittymisessä, koulunkäyntiin sitouttamisessa, poissaolojen vähentämisessä sekä poissaolojen vaikutusten ennaltaehkäisemisessä ja korjaamisessa. 

Koronaepidemia tulee jättämään syvät jäljet yhteiskuntaamme, mutta varmistamalla, että jokaisen lapsen ja nuoren oikeus oppia toteutuu läpi kriisin voimme osaltamme minimoida näitä vahinkoja. Kansainvälisenä koulutuksen päivänä on aika kiittää koulujen ja oppilaitosten rautaisia ammattilaisia, joiden osaamisen ja kovan työn ansiosta oppiminen on voinut jatkua läpi pandemian. 

Kansainvälistä koulutuksen päivää vietetään joka vuosi 24.1. YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon johdolla. Unesco järjestää 25.1. globaalin konferenssin päivän juhlistamiseksi.

Lue lisää Unescon sivuilta : International Day of Education

Ammatillinen koulutus Jussi Saramo Koulutus Yleissivistävä koulutus