Nuorisotyön tunnustuspalkinto Maija-Sisko Kauppilalle
Opetusministeriön myöntämän 10 000 euron suuruisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Mikkelin ammattikorkeakoulun lehtori Maija-Sisko Kauppila. Opetusministeriö yhtyy päätöksessään Nuorisotutkimussäätiön näkemykseen siitä, että tänä vuonna palkittu henkilö on edistänyt toiminnallaan vahvan, paikallisen nuorisotoiminnan kehittymistä sekä nuorisotoimialan koulutuksen ja menetelmien kehittämistä. Palkinnon luovutti opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Olli Saarela valtakunnallisilla nuorisotyöpäivillä Turussa torstaina 28. huhtikuuta. Nuorisotyön tunnustuspalkinnon perusteluissa todetaan, että lehtori Maija-Sisko Kauppila on tehnyt pitkän ja monipuolisen työn nuorisotoimialalla. Kauppilan monialainen osaaminen ja jatkuva kouluttautuminen nuorisotyön saralla on esimerkillistä. Hän on toiminut niin nuorisotyön kentän, hallinnon, koulutuksen kuin kansainvälisissä tehtävissä. Hän on ollut mukana tuomassa Avartti-ohjelmaa Suomeen ja toimii yhtenä Avartti-kouluttajana. Kauppilalle palkintoa esitettiin sekä laajan nuorisotoimialan ammattilaiskentän että opiskelijoiden taholta.Vuosittain myönnettävän nuorisotyön tunnustuspalkinnon myöntää kulttuuriministeri kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Nuorisotutkimussäätiön toiminnasta vastaa Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry. Nuorisotyön tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle yhteisölle. Palkinnon saajana voi olla esimerkiksi nuorisotyöntekijä, -järjestö, -ryhmä tai -yhteisö.-- -- --Lisätietoja:- neuvotteleva virkamies Olli Saarela, matkapuhelin 0400 533 976