Hyppää sisältöön

Nuorisojärjestöille avustuksia yli 18 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.1.2022 13.18
Tiedote

Nuorisoasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille kuluvan vuoden toimintaan yhteensä noin 18 600 000 euroa. Avustusta sai 95 järjestöä.

Järjestöjen saamat avustukset ovat harkinnanvaraisia, ja ne myönnetään nuorisolakiin ja valtioneuvoston asetukseen perustuen. Nuorisolain mukaan valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon järjestön toiminnan laatu, laajuus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja järjestön taloudenhoito. Avustettavan toiminnan on oltava yleishyödyllistä. Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan lisäksi huomioon, miten järjestö toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja nuorten osallisuutta sekä toteuttaa muita nuorisolaissa säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia.

– Nuorisoalan järjestöt ovat tärkeä osa kansalaisyhteiskuntaa. Niiden työn tarve korostuu entistä enemmän nyt koronatilanteessa. Järjestöt ovat läsnä nuorten vapaa-ajassa. Ne voivat tavoittaa myös sellaisia nuoria, joita viranomaisten tai kaupallisten toimijoiden järjestämä toiminta ei tavoita, sanoo ministeri Antti Kurvinen.

Suurimpia avustusten saajia olivat Suomen Partiolaiset ry (1 470 000 euroa), Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry (1 293 000 euroa), Suomen Nuorisoseurat ry (1 080 000 euroa) ja Nuorisotutkimusseura ry (1 007 000).

Määräraha on tarkoitettu käytettäväksi yleisavustuksina järjestöjen nuorisotyöhön ja -toimintaan, mutta järjestöt voivat osoittaa osan määrärahasta käytettäväksi myös alueellisten ja paikallisten jäsenjärjestöjensä toimintaan.

Myönnetyt avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan

Lisätietoja:
- erikoissuunnittelija Mikko Cortés Téllez, p. 02953 30080
- neuvotteleva virkamies Emma Taipale, p. 02953 30196
- pääsihteeri Viivi Pekkonen, p. 02953 30192