Ministeri Karpela: Senaatti-kiinteistöjen rooli on selvitettävä

Julkaisuajankohta 4.3.2005 11.45
Tyyppi:Tiedote -

- Valtion omistamat kulttuurikiinteistöt ovat keskeinen osa kansallista kulttuuriperintöämme. Kulttuuriministeri Karpelan mielestä kansallisomaisuuden myynti on poliittinen päätös, jota ei voida tehdä ilman korkeimman poliittisen päättäjän eli eduskunnan tahtoa.Senaatti-kiinteistöjen edustaja on 3.3.2005 ilmoittanut, että Aleksanterin teatteri voidaan myydä. Senaatti-kiinteistöjen tehtävänä on huolehtia valtion kiinteistöomaisuudesta saamiensa ohjeiden mukaisesti. Senaatti-kiinteistöjen tehtäväksi on annettu etsiä Aleksanterin teatterille sopiva vuokralainen, joka voisi vastata vierailuteatteritoiminnasta.Aleksanterin teatteri siirtyi vuoden 2005 alusta Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Toukokuun loppuun asti Helsingin kaupunki hoitaa kiinteistöä senaatin lukuun. Senaatti-kiinteistö on määrittänyt Aleksanterin teatterin vuokrahinnaksi 1,2 miljoonaa euroa vuodessa. Mikään kulttuuritoimija ei pysty maksamaan tällaista vuokraa. Kulttuuriministeri on esittänyt, että valtion talousarvioon otettaisiin määräraha vuokra-avustusta varten. Avustus tullaan ottamaan esille kevään lisätalousarviosta päätettäessä.Kulttuuriministeri Karpela katsoo, että Senaatti-kiinteistöjen toimintaperiaatteet ja valtion kiinteistöjen vuokratason kohtuullisuus tulee pikaisesti selvittää ja täsmentää siten, että senaattikiinteistöjen rooli valtionhallintoa palvelevana yhtiönä selkeytyy.

Tanja Karpela