Ministeri Haatainen ammattikorkeakoulupäivillä Espoossa
- Ammattikorkeakouluissa on meneillään useita kehittämistoimenpiteitä, sanoi opetusministeri Tuula Haatainen puhuessaan ammattikorkeakoulupäivillä tiistaina. Hän nosti esiin yhtenä tärkeänä uudistustavoitteena ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot.
- Hallituksen tavoitteena on, että jatkotutkintojärjestelmään voitaisiin siirtyä jo ensi vuonna. Jatkotutkinto tulee palvelemaan työelämän asiantuntijatarpeita. Samalla se luo elinikäisen oppimisen tavoitetta palvelevan uuden koulutusmahdollisuuden. Tavoitteena on, että joka viides amk-perustutkinnon suorittaneista voisi suorittaa jatkotutkinnon.
Haatainen muistutti, että vielä avoinna olevat kysymykset tutkinnon rinnastettavuudesta ja nimikkeestä tulisi ratkaista pikaisesti.
- Jatkotutkintojen kehittämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota laatuun. Tutkinnot ja niiden suorituspaikat tulee suunnitella niin, että korkea taso säilyy.
Ministeri Haataisen mukaan muita ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden haasteita ovat mm. opiskelijayhdistysten lainsäädännöllinen asema, rahoituksen uudistaminen sekä laadunvarmistuksen edistäminen.
- Rahoitusuudistuksen tavoitteena on muuttaa ammattikorkeakoulujen rahoitus nykyistä vakaammaksi, laskennallisemmaksi ja kannustavammaksi. Ammattikorkeakoulujen rahoituslain jatkoaikataulu ratkeaa juhannukseen mennessä.
- Myös ammattikorkeakoulujen kansainvälistymisessä ollaan haasteiden edessä. Suomalaisten korkeakoulujen keskinäinen yhteistyö ja verkostoituminen on yksi avain kansainvälisen toiminnan kehittämiseen, totesi Haatainen.
Ministeri painotti myös ammattikorkeakoulujen opetuksen sekä opiskeluprosessien kehittämistä.
- Opetuksen laadussa on kiinnitettävä huomiota riittävään lähiopetuksen järjestämiseen, opintojen hyväksilukemiseen, opiskelijoiden ohjaukseen ja neuvontaan sekä opintojen keskeyttämisen vähentämiseen.
- Opiskelijoiden mahdollisuuksia tehdä yksilöllisiä ratkaisuja opetussisältöjen ja -tapojen suhteen on lisättävä. Opiskelijoille on vahvistettava henkilökohtaiset opintosuunnitelmat ja niiden toteutumista on seurattava. Kesäaikana toteutettavaa opetustarjontaa tulee lisätä, samoin mahdollisuutta suorittaa opintoja virtuaalisesti, hän jatkoi.