Ministeri Gustafsson: Jokaisella nuorella on oikeus osallisuuteen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.6.2012 6.34
Tyyppi:Tiedote -

Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan jokaisella nuorella on oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Gustafssonin mukaan syrjäytymisen sijaan olisikin parempi puhua osattomuudesta.

– Meidän täytyisi aina muistaa, että ensisijaisesti ongelmamme on se, että jokainen nuori ei löydä itselleen sijaa ja polkua tässä yhteiskunnassa. Syrjäytymisessä ei ole kysymys siitä, että jotkut ihmiset olisivat lähtökohtaisesti syrjäytyneitä vaan siitä, että joitakin nuoria vaikeudet kohtaavat tavalla, jossa yhteiskunnan tarjoamat polut eivät vastaa nuoren tarpeisiin eikä yhteiskunta kykene nuorta auttamaan, Gustafsson sanoi puhuessaan Hyvät eväät elämään -seminaarissa 14. kesäkuuta Helsingissä.

– Siksi koulutuksessakin syrjäytymistä torjutaan ennen kaikkea nuorten osallisuutta korostaen, korostaen nuorina toimijoina. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheessa nuoret tekevät elämänsä kannalta tärkeitä koulutusväyliä ja ammattiuraa koskevia ratkaisuja. Nivelvaiheessa korostuvat riski koulutuksen keskeyttämiseen tai koulutusväylän tai -alan vaihtoon, toisinaan erilaiset oppimisvaikeudet tai elämäntilanteisiin liittyvät vaikeudet, nuoren sosiaalinen tilanne ja perheen antama tuki.

Gustafssonin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriössä on käynnissä monia kehittämistoimenpiteitä, joilla jokaiselle nuorelle annettaisiin aito mahdollisuus omanelämänpolkunsa rakentamiseen.

– Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattu hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi ja kohdistuu laajemmin nuoriin kuin pelkkiin peruskoulun päättäviin. Sen tavoitteena on varmistaa, että nuoret löytävät polun koulutukseen ja työhön ja sitä myötä osalliseksi yhteiskuntaan. Yhteiskuntatakuussa me vahvistamme sitoutumisemme siihen periaatteeseen, että jokaisella nuorella on oikeus osallisuuteen tässä yhteiskunnassa.

Gustafsson muistutti, että toiselle asteelle siirtymisen varmistamiseksi aloituspaikkojen määrää suhteessa ikäluokkaan lisätään merkittävästi.

– Aloituspaikat kohdennetaan yhteiskuntatakuun hengessä alueille, joilla tarvetta on nykyistä enemmän ja suurempi osa nuorista on koulutuksen ulkopuolella ilman tutkintoa. Opiskelijavalintaakin kehitetään niin, että toisen asteen ulkopuolelle jääneet nuoret tulevat asetetuksi etusijalle opiskelijavalinnassa.

– Peruskoulussa keskeisin asia on koulujen eriytymisen estäminen. Kasvussa olevat koulujen väliset erot pitää saada kaventumaan mm. valtionosuusjärjestelmää uudistamalla, jotta jokainen nuori voisi ponnistaa yhtäläiseltä pohjalta peruskoulusta lähtiessään. Lisäksi toimilla opetusryhmien koon pienentämiseksi pyritään parantamaan opettajien mahdollisuuksia puuttua varhain oppimis- ja koulunkäyntivaikeuksiin ja oppilaiden erilaisten lahjakkuuksien huomioimiseen.


Lisätietoja: erityisavustaja Aleksi Kalenius, puh. 040 125 1032

***

Lasten ja nuorten syrjäytymistä vähennetään yhteistyöllä (STM:n tiedote 14.6.)