Hyppää sisältöön

Ministeri Arhinmäki jakoi kesälajien urheilija-apurahat

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.1.2012 10.00
Tiedote -

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 90:lle kesälajien urheilijalle yhteensä 1 087 500 euroa verottomina urheilija-apurahoina. Urheilijoista 61 edustaa olympialajeja, kuusi ei-olympialajeja ja 23 paralympiaurheilua. Arhinmäki jakoi apurahat 16. tammikuuta Helsingissä.

Apurahan tavoitteena on taata urheilijalle taloudellinen perusturva ammattimaista harjoittelua ja valmentautumista varten. Verovapaa urheilija-apuraha on 15 000 tai 7 500 euroa. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista. Verottomia urheilija-apurahoja on myönnetty vuodesta 1995 lähtien. Esitykset apurahojen saajista tekevät Suomen Olympiakomitea ja Suomen Paralympiakomitea.

-Nyt alkanut vuosi on urheilun supervuosi. Merkittävimpinä kisoina tietysti ovat Lontoon olympialaiset ja paralympialaiset. Nyt käynnissä oleva harjoittelukausi on sinne valmistautuville urheilijoille todella merkittävä, ministeri Arhinmäki sanoi puheessaan urheilijoille.

Arhinmäen mukaan apurahan saamisen edellytyksenä on tavoitteellinen urheilijan ura, jollaiseksi katsotaan osallistuminen ja menestyminen kansainvälisissä arvokilpailuissa tai arviot menestymisedellytyksistä.

-Apuraha ei ole urheilumenestyksestä jälkikäteen maksettava palkkio. Myöntämisen perustana on odotusarvo siitä, että apurahan saaja on motivoitunut harjoittelemaan määrätietoisesti ja tavoitehakuisesti kehittyäkseen urheilijana. Käytännössä olemme rakentaneet järjestelmää siten, että sen avulla on voitu asteittain lisätä tuettavien määrää olympia- ja paralympiakisoja silmälläpitäen.

-Te olette hienoja esimerkkejä tämän päivän suomalaisurheilijoista, jotka ovat loistavia, kielitaitoisia ja sanavalmiita suomalaisen kulttuurin ja osaamisen edistäjiä ja osaltaan rakentavat positiivista Suomi-kuvaa maailmalla. Onnittelen teitä apurahan saajia ja toivotan teille parhainta menestystä tulevissa kilpailuissa. Odotamme teiltä rehellisyyttä ja ehdotonta sitoutumista puhtaaseen urheiluun.

Suuri apuraha (15 000 euroa)

Ammunta: Häkkinen Henri Mikael, Leinonen Minna Sinikka, Mäkelä-Nummela Satu, Suhonen Mira, Yli-Kiikka Marjo Eliisa
Jousiammunta: Antonios Jean-Pierre, Kinnunen Osmo, Sinisalo Saana-Maria
Judo: Jokinen Jussi Valtteri, Kallunki Jani, Sundberg Jaana Sisko, Tolppanen Anette
Päivi Kristiina, Ylinen Johanna Tuulia
Keilailu: Palermaa Erkki Osku Aleksi
Melonta: Mikkonen Jenni Johanna, Rikala Anne Maria Kristiina
Nyrkkeily: Mäkinen Hanne Kristiina
Paini: Ala-Huikku Jarkko, Haapamäki Jani Jukka, Hietaniemi Rami
Purjehdus: Bask Kalle Edward, Kanerva Silja Katriina, Lehtinen Lauri Kalle Alvar, Lehtinen Silja Sofia, Lindgren Joonas Mikael, Lindgren Niklas Erik, Multala Sari Susanna, Nirkko Tapio Kalevi, Petäjä Tuuli Pauliina, Wulff Mikaela Annika
Pyöräily: Sundstedt Pia Ann-Katrine, Mäkinen Arttu, Ollanketo Jarmo Veli, Turunen Aki Ilari, Törmänen Marko Aatos
Pöytätennis: Miettinen Esa
Ratsastus: Karjalainen Katja, Kivimäki Jaana Kristiina
Soutu: Nieminen Minna Eliisa, Varvio Ulla Karoliina
Suunnistus: Ikonen Pasi, Kauppi Minna-Mari
Taekwondo: Heino Teemu Olavi
Uinti: Seppälä Hanna-Maria
Voimistelu : Tuuha Tomi Jason
Yleisurheilu: Evilä Jaakko Tommi Kristian, Huovinen Riitta Marjaana, Karjalainen Olli-Pekka Tapio, Kempas Antti Heikki Juhani, Keskisalo Jukka Pekka Sakari, Kinnunen Jarkko Juhani, MannioAri Pekka, Piispanen Toni Olavi, Puotiniemi Leena Kaarina, Ruuskanen Antti Hermanni, Torro Osku Kalervo Tapio, Tähti Leo-Pekka, Wirkkala Teemu Sakari, Åstrand Jonathan Jens-Erik

Pieni apuraha (7 500 euroa)

Ammunta: Björkbacka Jaakko Pekka, Kurki Juho Artturi
Miekkailu: Lahtinen Alexander
Nyrkkeily: Koota Matti Velinpoika
Paini: Heino Ville Tapani, Kaasinen Sasu Oskari, Olli Petra Maarit
Purjehdus: Salomaa Niko Eerik Matias, Tenkanen Tuula Marjaana
Squash: Mustonen Henrik Juhana
Suunnistus: Saarela Veli Samuli, Tiainen Topias
Uinti: Latikka Antti, Laukkanen Jenna, Liukkonen Ari-Pekka,Mattsson Matti Toivo Johannes, Mäkinen Meri-Maari, Pikkarainen Emilia Fanni Vivian
Voimanosto: Piipponen Janne
Voimistelu: Vekki Sakari Matias
Yleisurheilu: Eriksson Sandra Elisabet, Etelätalo Lassi Olavi Petteri, Kirjonen Aleksi, Kotaja Amanda Eeva Sofia, Lehtola Lari Sampo Iivari, Neziri Nooralotta Maria, Nikkanen Minna Marianne, Ollikainen Roni Joel, Seppälä Janne Heikki, Sormunen Oona Anniina, Utriainen Sanni Marja Anniina

Lisätietoja:
-ylitarkastaja Hannu Tolonen (OKM), puh. 09 160 77031
-erityisavustaja Jussi Saramo (OKM), puh. 041 503 4000