Hyppää sisältöön

Ministeri Andersson Berliinissä: Paikka koulutuksen kärkimaana vaatii investointeja

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.8.2019 19.30
Tiedote
Valtioneuvoston kuvapankki / Laura Kotila

Opetusministeri Li Andersson osallistui perjantaina 30.8. Berliinissä Saksan liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin järjestämään Bürgerfest –tilaisuuden koulutusaiheiseen keskusteluun.

Ministeri Andersson kertoi Suomen koulutusjärjestelmän vahvuuksista ja listasi keinoja, joilla koulutuksellista tasa-arvoa ja laatua kehitetään. Hän muistutti, että Suomi on kansainvälisten vertailujen mukaan peruskoulutuksen kärkimaita maailmassa ja korosti, että aseman säilyttämiseksi tarvitaan investointeja ja jatkuvaa kehitystyötä.

- Nopeasti muuttuvassa maailmassa Suomen vahvin kilpailuvaltti on korkea osaamistaso ja koulu, joka antaa kaikille mahdollisuuden oppia elämässä tarvittavat taidot. Maailmalla tiedetään, että Suomen koulutusjärjestelmä on yksi maailman parhaista. Siitä on syytä olla ylpeä ja muistaa samalla, että tätä kilpailuetua meillä ei ole varaa menettää, opetusministeri Andersson sanoi.  

Opetusministeri Anderssonin mukaan Suomen hallitus tulee työskentelemään määrätietoisesti, jotta Suomen asemaa koulutuksen huippumaana saadaan vahvistettua.

- Eriarvoisuus ja perhetaustan vaikutus oppimistuloksiin uhkaavat juuri nyt suomalaisen koulutuksen menestystarinaa. Tavoitteemme on varmistaa, että suomalainen on koulutusjärjestelmä on maailman huippua myös tulevaisuudessa ja löytää keinot koulutus- ja osaamistason nostamiseksi, koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi ja oppimiserojen kaventamiseksi, ministeri totesi.

- Tavoitteena on myös, että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaa toisen asteen koulutuksen, ministeri jatkoi. 

Lisätietoja: 

- erityisavustaja Dan Koivulaakso, puh. 044 506 6613
- kansainvälisten asiain johtaja Jaana Palojärvi, puh. 02953 30242

Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Li Andersson Yleissivistävä koulutus