Hyppää sisältöön

Lukutaitoa ja lukemisen kulttuuria vahvistaviin toimiin lähes viisi miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2021 11.45
Tiedote
Nuoret lukevat kirjaa

Opetusministeri Jussi Saramo on myöntänyt 4,9 miljoonan euron avustuksen lukutaitoa ja lukemisen kulttuuria vahvistaviin toimiin perusopetuksen 7.-9. luokille.

Valtion erityisavustuksella tuetaan riittävän lukutaidon saavuttamista vieraskielisille ja lukutaidossa heikosti suoriutuville perusopetuksen 7-9 –luokkalaisille, jotta he pystyisivät toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa. Avustuksella viedään eteenpäin Koulutuspoliittisen selonteon tavoitetta varmistaa oppilaille riittävät lukutaitoon liittyvät perustaidot. Avustus auttaa osaltaan koronaepidemian vaikutusten tasoittamista.

Sekä kansainvälisten että kansallisten oppimistutkimusten mukaan suomalaisten perusopetusikäisten oppilaiden oppimistulokset ovat laskeneet ja asenteet oppimista kohtaan heikentyneet. Tutkimusten mukaan lasku näkyy erityisesti lukutaidossa, joka muodostaa pohjan lapsen ja nuoren osaamisen kartuttamiselle. 

-Lukutaito on kaiken oppimisen perusedellytys ja se on monissa tutkimuksissa yhdistetty yleiseen elämässä menestymiseen. Meidän on onnistuttava takaamaan hyvän lukutaidon edellytykset jokaiselle, sanoo opetusministeri Jussi Saramo.

Erityisavustusta voidaan käyttää lisäresurssina toimivien opettajien ja avustajien palkkakustannuksiin lukutaidon opetuksessa. Avustuksella voidaan luokissa muodostaa lukutaitoa edistäviä ryhmäjakoja ja eriyttää opetusta. Avustusta voi käyttää myös lukutaitoa edistävien materiaalien hankintaan, kuten kirjojen ja lukemista edistävien digisovellusten hankkimiseen.

Avustus koskee vuosia 2021-2022. Valtionavustusta myönnettiin 73:lle perusopetuksen järjestäjälle yhteensä 4 900 000 euroa.

Avustusta ovat saaneet kunnat ja yksityiset yhteisöt, joilla on perusopetuksen järjestämislupa. 

Myönnetyt avustukset

Lisätietoja:

Jussi Saramo Koulutus Yleissivistävä koulutus