Liikuntajärjestöille avustuksena lähes 27 miljoonaa euroa
Liikuntajärjestöjen valtion tuki kasvaa vajaalla 500 000 eurolla. Opetusministeriö jakoi vuotuiset avustukset 70 lajiliitolle, 13 erityisryhmien liikuntajärjestölle, neljälle koululais- ja opiskelijajärjestölle, sekä yhteensä 21 muulle urheilun ja liikunnan parissa toimivalle yhteisölle, viidelle palvelujärjestölle ja 15 alueelliselle yhteisölle. Toimintaa tuetaan veikkausvoittovaroista tänä vuonna yhteensä 26 964 000 eurolla.
- Lajiliitoista suurimmat valtionavustukset myönnettiin Suomen Palloliitolle (1 340 000 euroa), Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLille (1 195 000 euroa), Suomen Jääkiekkoliitolle (900 000 euroa), Suomen Urheiluliitolle (820 000 euroa) ja Suomen Hiihtoliitolle (790 000 euroa). Aluejärjestöjen valtionavustuskorotuksen perusteena olivat hyvät tulokset terveysliikunnan alueella, kertoo neuvotteleva virkamies Timo Haukilahti opetusministeriön liikuntayksiköstä.
- Suomen Antidopingtoimisto ADT on ottanut vuoden 2004 alusta kaiken vastuun antidopingtestauksesta myös taloudellisesti. Taloudellinen hyöty järjestöille tulee olemaan yli 100 000 euroa, hän jatkaa.
- Suomen Liikunta ja Urheilulle myönnettiin 1 345 000 euroa, jossa korotusta on satatuhatta euroa ja Suomen Paralympiayhdistykselle 383 300 euroa, jossa korotusta kaksikymmentätuhatta euroa. Lajiliitoista merkittävimmät korotukset kohdistuivat Suomen Hiihtoliitolle ja Suomen Urheiluliitolle. Avustustaso on niiden osalta palautunut vuoden 2001 tasolle dopingin aiheuttamien vähennyksien jälkeen. Myös Suomen Ampumaurheiluliitto, Ratsastajainliitto, Keilailuliitto, Lentopalloliitto, Ringetteliitto, Judoliitto, Taitoluisteluliitto ja Suomen Uimaliitto saivat lisäavustusta.
Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon järjestön toiminnan laatu ja laajuus, yhteiskunnallinen merkitys sekä avustuksen tarve. Uusiksi valtionapuun oikeutetuksi järjestöiksi hyväksyttiin Suomen Cheerleadingliitto, Suomen CP-liitto ja Suomen Oriental Moodo-liitto.
-- -- --
Lisätietoja:
- neuvotteleva virkamies Timo Haukilahti, puh. (09) 160 77273, 0400 425 713