Hyppää sisältöön

Leo Pekkala Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen johtajaksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2011 8.32
Uutinen

Kasvatustieteen tohtori Leo Pekkala on nimitetty Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen johtajan virkaan 1.2.2012-31.12.2013 väliseksi määräajaiksi. Pekkala toimii tällä hetkellä Lapin yliopiston mediakasvatuksen lehtorina.

Pekkala (s.1962) on työskennellyt Lapin yliopistossa eri tehtävissä vuodesta 1991 alkaen, muun muassa yliassistenttina (1998-2002), opettajankoulutuksen professorina (2004-2005) ja tutkimusjohtajana (2006-2007). Vuodesta 2005 alkaen hänellä on ollut Lapin yliopistossa mediakasvatuksen yliopistonlehtorin virka.

Pekkala toimi vuosina 1994-1995 vierailevana tutkijana Durhamin yliopistossa Isossa-Britanniassa ja vuosina 2002-2003 Team Leaderina Helsinki Consulting Groupissa Etelä-Afrikassa.

Valtion elokuvatarkastamo muuttuu 1.1.2012 voimaan astuvan uudistetun kuvaohjelmalain myötä Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukseksi, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa. Keskuksen tehtävänä on mediakasvatuksen koordinointi ja edistäminen sekä elokuvien, tallenteiden, televisio-ohjelmien ja tietokone- ja videopelien tarjonnan valvonta ja ikärajaluokittelujärjestelmän ylläpito lastensuojelullisin perustein.

Lisätietoja:
-johtaja Jukka Liedes (OKM), puh. 09 160 77481, jukka.liedes(at)minedu.fi
-hallitusneuvos Tuula Lybeck (OKM), puh. 09 160 76910, tuula.lybeck(at)minedu.fi 

Kuvaohjelmalaki uudistuu: Valtion elokuvatarkastamosta Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (OKM-tiedote 16.6.2011)