Hyppää sisältöön

Lausuntopyyntö ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja ammatillisesta peruskoulutuksesta annettujen lakien muuttamisesta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2016 16.15 | Julkaistu suomeksi 30.12.2016 klo 8.17
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja lakiesityksestä, joka mahdollistaisi esimerkiksi ammatillisen koulutuksen koulutusvientiä koskevat kokeilut. Esityksen mukaan esimerkiksi tutkinnon perusteiden kielitaitovaatimuksista voitaisiin kokeiluissa poiketa, jos näyttötutkintojen vienti sitä edellyttää. Muutoksia ehdotetaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja ammatillisesta peruskoulutuksesta annettuihin lakeihin.

Lisäksi ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriö voisi muuttaa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaa opiskelijamäärän osalta vuosina 2016 ja 2017. Opiskelijamäärää voitaisiin muuttaa tilanteissa, joissa koulutuksen järjestäjä on toistuvasti tai ilman perusteltua syytä järjestänyt koulutusta järjestämisluvan enimmäismäärää vähemmän. Opiskelijamäärän muuttaminen olisi mahdollista vain, jos koulutuksen järjestäjien tasapuolinen kohtelu tai monipuolisen alueellisen koulutustarjonnan turvaaminen sitä edellyttävät.

Esitys liittyy ammatilliseen koulutukseen kohdistuvaan 190 miljoonan euron säästön toteuttamiseen vuonna 2017. Opetus- ja kulttuuriministeriö tekee vuoden 2016 aikana tarvittavat muutokset järjestämislupiin, jotta koulutustarjonta vastaa resurssien niukentuessa mahdollisimman tarkasti alueellista ja alakohtaista koulutustarvetta ja säästö kohdentuu tasapuolisesti kaikille peruskoulutuksen järjestäjille.

Lisäksi esitetään, että ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua lakia muutettaisiin siten, että Opetushallitus toimisi jatkossa rekisterinpitäjänä tutkintotoimikuntien näyttötutkintojen järjestämiseen liittyvissä henkilörekistereissä.

Lausuntoaikaa on 4.3.2016 saakka. Tämän jälkeen hallitus antaa esityksen eduskunnalle. Lakien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lakiluonnos ja lausuntopyyntöohje

Ammatillinen koulutus Koulutus Kärkihankkeet