Tuki nuorisojärjestöille kasvoi

Julkaisuajankohta 28.2.2007 13.08
Tyyppi:Tiedote -

Kulttuuriministeri Tanja Saarela myönsi valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille vuoden 2007 toimintaan yhteensä 10 750 000 euroa. Valtionavustusta saaneita järjestöjä oli 66. Määrärahoissa on kasvua viime vuoteen 689 000 euroa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista nuorisotyön edistämiseen osoitetuista määrärahoista. Uusiksi avustuskelpoisiksi järjestöiksi hyväksyttiin Kommunistinen nuorisoliitto ry sekä Perussuomalaiset Nuoret ry järjestöksi.

Kulttuuriministeri teki päätöksensä valtioneuvoston nimeämän arviointi- ja avustustoimikunnan yksimielisen esityksen pohjalta. Avustukset myönnetään tulosperusteisesti. Arvioinnissa on otettu huomioon sekä toteutunut että suunniteltu toiminta.

Suurimman yksittäisen valtionavustuksen (1 173 000 euroa) sai Suomen Partiolaiset, joka määritellään nuorison kulttuuri- ja harrastusjärjestöksi. Nuorison kulttuuri- ja harrastusjärjestöistä toiseksi eniten avustusta sai Luonto-Liitto (381 000 euroa) ja kolmanneksi eniten Finlands Svenska Ungdomsförbund (251 000 euroa).

Poliittisista nuoriso- ja opiskelijajärjestöistä eniten avustusta saivat Suomen Keskustanuoret (619 000 euroa), Kokoomuksen Nuorten Liitto (575 000 euroa) ja Sosialidemokraattiset Nuoret (560 000 euroa). Nuorison etujärjestöistä suurimmat avustuksen saajat olivat Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI (350 000 euroa), Suomen Lukiolaisten Liitto (280 000 euroa), Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL (265 000 euroa) ja Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto - SAMOK ry (245 000 euroa).

Uskonnollisista nuorisojärjestöistä suurimman avustuksen saivat Setlementtinuorten liitto (317 000 euroa) ja Nuorten Keskus (261 000 euroa). Lapsijärjestöistä suurimpia avustuksen saajia olivat Nuorten Kotkain Keskusliitto (608 000 euroa), Vesaisten Keskusliitto (388 000 euroa) ja Kalevan Nuorten Liitto (377 000 euroa). Nuorisotyön palvelujärjestöistä eniten avustusta sai Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi (430 000 euroa).

Kulttuuriministeri on myöntänyt lisäksi eri päätöksellä 300 000 euroa Oy OSS-Järjestöpalvelut Ab:lle, josta SAMOK omistaa 35 prosenttia ja SYL 45 prosenttia. Kolmantena omistajana on Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry. Edellä mainitut kolme järjestöä ovat muuttamassa yhteisiin toimitiloihin ja avustus käytetään toimitilan remontointiin, kalustamiseen sekä varustamiseen. Suomen Partiolaiset ry:lle on myönnetty 300 000 euron suuruinen avustus Partiotalo-hankkeeseen.

-- -- --

Lisätietoja:
- pääsihteeri Tuomas Kurttila, puh. (09) 160 77351, [email protected]
- ylitarkastaja Immo Parviainen, puh. (09) 160 77361, [email protected]