Hyppää sisältöön

Kulttuurin ja luovien alojen rakennetuen haku käynnissä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2023 15.13
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut kulttuuri- ja luovien alojen rakennetuen haun. Kulttuuri- ja luovien alojen rakennetuki (avustus) on tarkoitettu innovatiivisten palvelujen sekä tuotanto- ja toimintamallien kehittämiseen. Hakuaika päättyy 12.4.2023.

Kulttuuri- ja luovien alojen rakennetuella edistetään kulttuuri- ja luovien alojen palveluiden sekä tuotanto- ja toimintamallien uudistamista ja digitalisaatiota. 

Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisesti rakennetuen tavoitteena on osaltaan myötävaikuttaa siihen, että luovien alojen työpaikat lisääntyvät ja että alojen osuus nousee merkittävästi nykyisestä BKT-osuudesta vuoteen 2026 mennessä. Tuettavilla hankkeilla toteutetaan osaltaan luovan talouden tiekartan tavoitteita.

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on käytettävissään rakennetukiavustuksiin enintään 8,8 miljoonaa euroa. Päätökset pyritään tekemään elokuun loppuun 2023 mennessä.

Avustusta voivat hakea taide- ja kulttuurialalla toimivat yritykset ja oikeuskelpoiset yhteisöt (ml. yhdistykset, säätiöt ja osuuskunnat) sekä kunnat ja kuntayhtymät.

Keväällä hakuklinikoita

Ministeriö järjestää keväällä hakuklinikoita, joissa keskustellaan avoinna olevasta hausta ja hakemisesta, kerrotaan tarkemmin haun sisällöstä ja vastataan hakuun liittyviin kysymyksiin. Hakuklinikat järjestetään Teamsissa. Klinikoiden aikataulu löytyy ministeriön tapahtumakalenterista.

Tarkempia lisätietoja hakuilmoituksessa

Lisätietoja:
asiantuntija Elina Mäkelä, puh. 029 5330 329
asiantuntija Sanna Käyhkö, puh. 029 5330 111
 

Euroopan unioinin rahoittama - NextGenerationEU