Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki: Rasistista toimintaa ei ole syytä tukea julkisista varoista
opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta
26.10.2011
7.05
Tiedote
-
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mielestä maahanmuuttokriittisyyteen verhoiltua rasismia ei ole syytä tukea julkisilla varoilla. Tasa-arvo- ja nuorisoasioista hallituksessa vastaava Arhinmäki puhui tänään valtakunnallisessa nuorisotyön järjestöpäivässä.
Arhinmäki muistuttaa, että nuorisolain lähtökohtina ovat muun muassa yhdenvertaisuus, tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys.
- Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa nämä nuorisolain periaatteet ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. On muistettava, että myös valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen toiminnan avustaminen pohjaa viime kädessä nuorisolaissa linjattuihin arvoihin.
Arhinmäki korostaa, ettei valtiovallan pidä jatkossakaan sanella, millaista kansalaistoimintaa Suomessa saa olla. Valtionavustuksia jaettaessa on kuitenkin otettava huomioon avustusperiaatteet.
- Kysymys ei ole siitä, ettei hyväksytä sananvapautta, vaan siitä, että nuorisoalan rahoituksella tuetaan nuorisolain toteuttamista.
- Rasismin ja ahdasmielisyyden nousu on kohdattava suurina poliittisina haasteina.
Samalla kun korostamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta keskeisinä kansalaistoimintaa ohjaavina periaatteina, on myös olennaista puuttua syihin, joista monet näistä näkemyksistä kumpuavat, Arhinmäki painottaa.
Lisätietoja:
-erityisavustaja Minna Kelhä, puh. 040 6873835