Hyppää sisältöön

Koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen 22,5 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2013 10.44
Tiedote -

Opetusministeri Krista Kiuru on myöntänyt noin 22,5 miljoonaa euroa valtionavustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2014–2015. Vuonna 2012 ensimmäisen kerran myönnetty valtionavustus kohdennetaan toimiin, joilla tuetaan haasteellisessa toimintaympäristössä toimivia kouluja ja kavennetaan koulujen välisiä eroja. Avustusta myönnettiin 120:lle opetuksen järjestäjälle.

Tutkimusten mukaan vanhempien koulutustausta sekä sosioekonominen asema vaikuttavat voimakkaasti oppilaan koulumenestykseen. Tuoreimmat kotimaiset ja kansainväliset tutkimustulokset, ml. PISA-tutkimus, ovat osoittaneet taustan merkityksen korostuneen entisestään samalla kun tulokset ovat yleisesti heikenneet. Joidenkin koulujen onkin tuettava oppilaitaan enemmän kuin toisten, jotta kaikki oppilaat voivat edetä tasavertaisesti koulutiellään. Nyt myönnetty valtionavustus vastaa tähän haasteeseen antamalla kunnille lisäresursseja haasteellisessa ympäristössä toimivien koulujen tukemiseen.


- Suomalaisen peruskoulun johtotähdeksi on palautettava koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Sillä, että annetaan kaikille ihmisille kotitaustasta riippumatta tasa-arvoiset ja reilut mahdollisuudet menestyä, nostetaan Suomi uudestaan PISA-tutkimusten kärkimaaksi, opetusministeri Krista Kiuru painottaa.


- Koulujen välisten erojen kaventamiseksi avustuspäätöksissä huomioitiin erityisesti koulut, joiden koulunkäyntialueilla väestön koulutustaso on heikko sekä työttömyysaste ja maahanmuuttajien väestöosuus korkea. Yhdessä nämä kolme mittaria selittävät valtaosan koulujen välisistä oppimistuloseroista, opetusministeri Krista Kiuru jatkaa.


Hallituksen tavoitteena on huomioida laajemminkin koulujen toimintaympäristö niiden ohjauksessa ja rahoituksessa. Tätä tavoitetta edistetään mm. valtionosuusuudistuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää opetuksen järjestäjiltä selvitykset avustuksen käytöstä 1.1.2016 mennessä.


Myönnetyt tasa-arvoavustukset vuosille 2014–2015


Lisätietoja:
- erityisavustaja Esa Suominen, 043 824 5668
- ylitarkastaja Anssi Pirttijärvi, 0295 3 30073