Koululaiset haastattelivat porilaisvanhuksia

Kahdenkymmenen haastattelun (16 naista ja 4 miestä) perusteella vanha Suomi näyttäytyy agraarisena, työteliäänä, köyhänä mutta tyytyväisenä, kirkossakäyvänä, sivistysuskoisena ja selviytymiskykyisenä maana ja kansana. Tulevaisuuden Suomelle toivotaan itsenäisyyttä ja rauhaa! Oppilaiden kysymykset vaihtelivat kouluittain. Keskeisiä teemoja olivat lapsuuden kokemukset, perhe ja asuminen, kokemukset kouluajalta ja työstä, entisaikojen ruoka ja vaatteet sekä Suomen tulevaisuus.

Useimmat haastateltavat totesivat, että työnteko peitti alleen harrastukset, joita ei siis oikeastaan ollut. Monet aloittivat työnteon hyvin varhain kulkemalla vanhempien mukana työmaalla, mikä se sitten olikin useimmiten maatalon töitä. Voimistelu, urheilu ja erilaiset pallopelit kuitenkin muistettiin. Talviajalta yksi haastateltavista selitti tarkoin viirikelkan ominaisuuksia ja toinen silloisia luistimia. Myös käsityöt, musiikki, laulu ja kuorolaulu mainittiin ja yksi haastatelluista kertoi harrastaneensa lukemista. Lelut, jos niitä ylimalkaan oli, olivat enimmäkseen itse tehtyjä (käpylehmiä, räsynukkeja tms.) eikä aikaa leikkeihin paljon ollut, koska lapset osallistuivat jo pieninä yhteisiin töihin.

Koulua ja koulunkäyntiä arvostettiin. Koulumuistot useimmilla haastateltavilla olivat mukavia ja miellyttäviä, vaikka kuri oli kova, nurkassa seisomista ja karttakepinlyöntejä. Koulusta oli paljon yksityiskohtaisia muistoja kuten "mittausopista kutonen; aapisessa oli nättei kuvii; kouluruokalassa autettiin tiskaamisessa" ja myös yksityiskohtaisia muistoja koulukiusaamisesta. Kouluun mentiin talvella hiihtäen ja kesällä kävellen. Saattoipa keväällä olla kilpailu, kuka tulee kouluun ensimmäisenä paljain jaloin. Osa muistelijoista kävi kiertokoulua eli koulua, jota pidettiin vuosittain eri taloissa. Kasvatusperiaatteet olivat selkeät: "Semmone kasvatus oli et elä ihmisiks."

Ruokavalio koostui muistelijoiden mukaan enimmäkseen perunasta ja silakoista, joskus siiasta, ollaanhan meren äärellä. Vellejä syötiin usein, myös nokkosvelliä. Riisipuuro ja rusinasoppa olivat erityisherkkua; yksi vanhuksista muisti saaneensa appelsiinin 10-vuotiaana. Suomen historia näkyy jopa ruokakulttuurissa. Haastateltavissa oli mukana Länsi-Suomeen sijoitettuja evakkoja, jotka muistelivat karjalanpaistia ja -piirakoita lapsuuden ruokina. Vaatteet olivat enimmäkseen itse tehtyjä, usein vanhoista muokattuja, joko flanellia tai sarkaa. Tytöillä oli koulussa aina esiliina, eikä pitkiä housuja ollut kellään. Pojilla oli polvihousut. Vaateiden osto saattoi olla mieleenpainuva tapahtuma: " – - pääsin isän ja äidin kanssa Hiitolan markkinoille ja minulle ostettiin uudet kengät ja nilkkasukat koulun kevätjuhlaa varten."

Maanviljelys ja karjanhoito kertovat Suomen agraariajasta. Työtä oli paljon ja se aloitettiin jo nuorena, monet jo 12-vuotiaina. Yksi 12-vuotiaista haastattelijoista kysyikin, onkohan kova työnteko pitkän iän salaisuus. Suomen historia näkyy myös silloisten nuorukaisten työnteossa: "No ensimmäinen varsinainen paha työpaikka oli sotareissu."

Haastatelluissa oli monia leskien ja sotaleskien kasvattamia, osittain orpoja lapsia. Silti muistot saattoivat olla lämpimiä: ylpeys merikapteeni-isästä, joka osasi kieliä ja joka otti pienen tyttärensä laivalle mukaan. Monet muistelut liittyivät sen ajan sairauksiin ja kuolemaan. Samalla kuitenkin elämän parhaaksi ajaksi määriteltiin avioliitto ja lapset, muutamilla nykyinen vanhuus. Asuttiin ahtaasti: 12-lapsisella perheellä saattoi asuntona olla vain huone ja keittiö, valaistuksena öljylamppu ja kynttilät. Polttopuiksi "kerättiin paljon käpyjä". Karjalaiseen suurperheeseen puolestaan kuului useampia sukupolvia sekä sisarusten perheitä saman katon alla.

Kulkuvälineinä olivat hevoset, talvella sukset ja kesällä polkupyörä. Yksi muistelijoista kertoi, että "tie oli soukka". Tiedotusvälineinä olivat "iso rario" ja sanomalehti, joka oli kuitenkin harvinaisuus niin että kääreinäkin käytetyt säästettiin myöhempää lukemista varten.

Länsimurteet näkyivät hyvin haastatteluissa, muun muassa täytesanan "tua" toistuminen useissa haastatteluissa. Kuvaus silloisesta köyhyydestä antaa oivallisen esimerkin murrepuheesta: "Emmää osannu arvioid sitä köyhyyt konnei rikkait ollu ympäril - et me elimme siinä sit ja tyydyimme siihen mitä annettiin ja mitä meil oli syömist ja juomist." Nuorina aikuisina rankan sota-ajan kokeneet toivottavat ensimmäiseksi Suomelle rauhaa ja itsenäisyyttä (20 vastaajasta 14): "Säilyis keskinäinen rauha, jos ulkomainen rauha joskus repeilee." Lisäksi toivottiin, että hyvinvointi jatkuu Suomessa, samoin toivottiin vanhusten ja lasten arvostusta.

Ikätovereiden haku ja haastattelujen toteuttaminen

Vanhukset löytyivät parhaiten koulujen kautta. Heidän määränsä ei ollut kovin suuri. Porissa 8 koulun haussa löytyi noin 30 vanhusta. Mukana oli kouluista yhteensä 10 luokkaa, suurin osa kuudensia luokkia. Sanomalehtihaun välityksellä ilmoittautumisia tuli noin1/6 eli määrällisesti viisi. Vanhusten etsimisessä voisi ehkä käyttää myös paikallisradiota, jota vanhusten todettiin usein kuuntelevan.

Haastateltaville vanhuksille tulee lähettää tiedote, jossa näkyy haastatteluaika, taltiointitapa, ketkä haastattelevat sekä tämän lisäksi lomakkeella tulee kysyä lupa materiaalin jatkokäyttöön. Kirjeessä on hyvä tuoda esiin myös valokuvan ottaminen; valokuva on erityisesti lehdistölle tärkeä juttujen elävöittäjä. Lomakkeeseen voi liittää myös haastattelukysymykset etukäteen tiedoksi.

Haastattelujen kysymykset teemoitetaan neljän tai viiden isomman aiheen alle. Sovittujen teemojen mukaan oppilaat yhdessä laativat varsinaiset haastattelukysymykset, joita voi olla korkeintaan 15 - 20. Tämän kysymysmäärän avulla haastattelu kestää noin 20 - 30 minuuttia. Oppilaiden omat kysymykset tekevät haastattelutilanteesta luontevan ja oppilaita motivoivan tapahtuman.

Haastattelutilanteessa parhaaksi tallennustavaksi todettiin MP3-soitin, jolta haastattelut on helppo purkaa. Haastattelutilanteessa opettajan pitäisi olla läsnä, mutta muut ulkopuoliset häiritsevät haastattelua. Haastattelujen purkuun eli litterointiin tulee varata resursseja, koska se on työllistävä ja vaativa vaihe. Oppilaiden tulee kuitenkin voida suorittaa purku itsenäisesti, koska kokeilun perusteella purkutilanne on oppilaille merkittävä vaihe haastattelua.

Pilottikokeilussa haastattelijoina toimivat peruskoulun kuudesluokkalaiset. Keskimäärin 12-vuotiaat haastattelijat ottivat tehtävänsä vakavasti ja tunnollisesti. Opettajien kokemuksen mukaan tehtävä on kuitenkin niin vaativa, että se saattaisi sopia paremmin peruskoulun 8. luokan oppilaille, osana historian opetussuunnitelman toteuttamista.

Tärkeintä Suomi 90 ikätoverit -haastatteluprosessissa oli tämän pilottikokeilun perusteella oppilaiden kokemukset vanhuksista. Yhteisessä haastatteluhetkessä välittyi eletty aika tämän päivän lapsille ja nuorille. Tapahtuma oli kaikkien pilottiin osallistuneiden opettajien ja oppilaiden kokemusten perusteella hyvä kasvattava pedagoginen prosessi. Medioiden mahdollinen mukaantulo haastattelujen julkaisemisessa tuo oman lisäarvonsa prosessiin.

– Toivottavasti mahdollisimman moni koulu eri puolilla maata tarttuu haasteeseen ja käynnistää oman seutunsa noin 90-vuotiaiden haastattelut mahdollisesti paikallisissa medioissa julkaistaviksi sekä SKS-kansanrunousarkistoon tallennettaviksi, sanoo Suomi 90 -juhlavuoden pääsihteeri, opetusneuvos Ritva-Sini Merilampi.

– Suomi 100 -juhlavuosihankkeessa itsenäisen Suomen ikätovereiden haastattelut on jo vaikeampi toteuttaa, hän jatkaa.

Lisätietoja: opetusneuvos Ritva-Sini Merilampi, puh. 040 580 1877