Hyppää sisältöön

Koulujen rakennushankkeisiin varataan lähivuosille 31 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2012 12.15
Tiedote -

Opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman vuosille 2013-2016. Suunnitelman mukaan avustusta myönnettäisiin 18 peruskoulun ja lukion rakennus- tai korjaushankkeelle.

Valtionavustus peruskoulujen ja lukioiden rakennushankkeisiin vuosille 2013-2016 on yhteensä 31 miljoonaa euroa. Rahoitussuunnitelmaan sisältyy varaus vähäisiin kustannusarvioiden ja valtionavustusten tarkistuksiin.

Päätös edellyttää, että eduskunta hyväksyy 12 miljoonan euron myöntövaltuuden parhaillaan käsiteltävään ensi vuoden talousarvioon.

Rahoitussuunnitelma perustuu valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen ja valtioneuvoston keväällä 2012 tekemään kehyspäätökseen. Rahoitussuunnitelma on laadittu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten valmistelun ja maakunnallisten liittojen asettamien kiireellisyysjärjestysten sekä rahoitussuunnitelman 2012-2015 pohjalta. Valmistelussa on huomioitu alueellinen tasapuolisuus pitkällä aikavälillä.


Koulutuksen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmat


Lisätietoja:
- rakennusneuvos Ritva Kivi, puh. 0295 3 30155