Hyppää sisältöön

Kolin taiteilijaresidenssille myönnettiin 10 000 euron Barentsin kulttuuristipendi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2023 12.18
Tiedote
Barentsin kulttuuristipendin saajat 2023.
Kuva: Janne Käyhkö

Barentsin kulttuuristipendi on myönnetty Suomessa Kolin taiteilijaresidenssille. Stipendi on arvoltaan 10 000 euroa. Barentsin kulttuuristipendit jaettiin 24.10. Joensuussa. Stipendit myönnettiin Suomen lisäksi myös Ruotsiin ja Norjaan.

Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Kolin taiteilijaresidenssin toiminta on ollut alusta asti kansainvälistä. Kolin kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa residenssissä vierailee vuosittain noin kaksitoista taiteilijaa. Taiteilijavalinnoissa painottuvat yhteisöllisyys sekä vuorovaikutus Kolin kylän ja yhteisön kanssa. Toiminta on elävöittänyt kylää ja tuonut kansainvälisiä vaikutteita, joilla on merkitystä myös matkailijoiden viihtyvyyteen Kolin alueella.

”Monet residenssissä vierailleet taiteilijat ovat ihastuneet Koliin ja sen elämään niin perusteellisesti, että ovat hakeneet residenssiin yhä uudelleen ja muutamat heistä ovat asettuneet ainakin osittain asumaan kylällemme.”, residenssiä ylläpitävästä Kolin Kulttuuriseurasta kerrotaan. 

Kolin taiteilijaresidenssi on mukana myös Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisten alueiden residenssien ja taidetoimijoiden verkostossa. The Backyard Residencies -verkosto luo mahdollisuuksia taiteilijoille, kuraattoreille ja tuottajille työskentelyyn toisella alueella ja toisessa maassa. 

Palkintoperusteluissa nostetaankin esiin yhteistyön ja verkostomaisen toiminnan tärkeyttä: ”Residenssit ovat yhteistyön ja uusien teosten luomisten paikkoja. Barentsin alueen taide- ja kulttuuriyhteistyö tarvitsee residenssiverkoston kaltaisia rakenteita, jotka edistävät taiteilijoiden liikkuvuutta Barentsin alueella ja joiden kautta taiteilijat voivat kohdata. Kolin taiteilijaresidenssi vastaa tähän tarpeeseen ja tuo Pohjois-Karjalan ja pohjoiskarjalaiset taiteilijat osaksi Barentsin kulttuuriyhteisöä.”

Taustaa Barentsin kulttuuristipendistä

Barentsin kulttuuristipendillä halutaan tuoda esille Barentsin alueen kulttuuriyhteistyötä ja taiteilijoita sekä rohkaista työskentelemään alueella. Kulttuuristipendit myönnetään joka toinen vuosi. Aiemmin stipendin ovat saaneet torniolainen valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä (2017), pohjoissuomalainen kulttuurilehti Kaltio (2019) ja Lapin Taiteilijaseura ry (2021). 

Suomi toimii Barentsin euroarktisen neuvoston puheenjohtajana vuosina 2021−2023. Opetus- ja kulttuuriministeriö on puheenjohtajana kulttuurityöryhmässä, joka myöntää ministeriön rahoittaman kulttuuristipendin. Suomen puheenjohtajuuskauden päättyessä lokakuussa 2023 Barentsin euroarktisen neuvoston työ jatkuu Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteispuheenjohtajuuden johdolla. Yhteistyö Venäjän kanssa keskeytettiin maaliskuussa 2022, ja Venäjä ilmoitti syyskuussa 2023 eroavansa Barentsin euroarktisesta neuvostosta.

Lisätietoja: 
erityisasiantuntija Hanna Susitaival (Taike), p. 0295 330 910
kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro (OKM), p. 0295 330 198