Kansainvälistä liikkuvuutta selvitettiin EUROSTUDENT VI –tutkimuksella
Tuoreiden EUROSTUDENT VI –tutkimuksen tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoiden opiskeluliikkuvuusjaksot näyttävät osin kasautuvan tiettyihin opiskelijaryhmiin. Liikkuvuusjakso toteutuu useammin naisilla (63 prosenttia) kuin miehillä. Liikkuvuusjaksolle lähtijöiden vanhemmilla on korkeampi koulutustausta kuin liikkuvuusjaksolle lähtemättömien opiskelijoiden vanhemmilla.
Liikkuvat opiskelijat ovat tyypillisimmin kauppatieteilijöitä tai humanisteja. Liikkuvuusjaksolla olleet käyttivät erilaisia rahoitusmuotoja opintojensa rahoittamiseen. Kaksi yleisintä liikkuvuuden rahoitusmuotoa olivat lähtömaan opintotuki tai -laina ja aiemmat ansiotulot tai säästöt.
EUROSTUDENT VI -kyselyn tulokset osoittavat, että opiskelijat saavat ulkomailla suoritetut opintopisteet yhä paremmin luettua osaksi tutkintoa. Kyselyn perusteella opintopisteet sai hyväksiluettua 76 prosenttia opiskelijoista kokonaan ja osittainkin 12 prosenttia.
Erasmus+ -ohjelma on liikuttanut 9 miljoonaa eurooppalaista, joukossa 235 000 suomalaista yhteensä 30 vuoden aikana.
Lisätietoja: opetusneuvos Johanna Moisio (OKM), puh. 02953 30216
Yliopisto-opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus – luonteva osa tutkintoa? –julkaisu
Kokemuksia liikkuvuudesta (videolinkit)