Hyppää sisältöön

Itäisen Suomen elinvoimaa vahvistetaan lisäämällä korkeakoulutuksen aloituspaikkoja ja kehittämällä tutkimusinfrastruktuureja

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.2.2023 9.05
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on päättänyt noin 10 miljoonan euron rahoituksesta itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi. Rahoituksesta noin 6 miljoonaa euroa kohdistetaan korkeakoulujen uusiin aloituspaikkoihin ja noin 4 miljoonaa euroa alueen tutkimusinfrastruktuurien kehittämiseen.

Rahoituksen taustalla on tarve vahvistaa itäisen Suomen elinvoimaa Venäjän hyökkäyssodan seurauksena sulkeutuneen rajan sekä alueen rakenteellisten haasteiden, kuten työllisyystilanteen ja investointien puutteen vuoksi. Rahoitettava toiminta tapahtuu Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa tai Kainuussa.

– Korkean osaamisen voimalla luodaan vahvaa ja kestävää pohjaa itäisen Suomen menestykselle muuttuvassa maailmassa. Luonnollisesti osaajilla tulee olla tarkoituksenmukaiset työvälineet – siksi myös tutkimusinfrastruktuurin tulee olla kunnossa. Nämä satsaukset tukevat koko Suomen kilpailukykyä, ministeri Petri Honkonen sanoo.

Aloituspaikkoja yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin

Rahoitus mahdollistaa yhteensä 257 uuden aloituspaikan lisäyksen itäisen Suomen alueelle vuonna 2023 alkaviin koulutuksiin. Yliopistojen koulutukseen kohdentuu 75 aloituspaikkaa, joista 30 tohtorikoulutukseen. Ammattikorkeakouluille kohdentuu 182 uutta aloituspaikkaa.

Valinnat tehtiin korkeakoulujen esitysten pohjalta painottaen työvoima- ja osaajatarvetta sekä koulutusten kytkeytymistä korkeakoulun strategiaan. Aloituspaikkalisäyksiä kohdentuu kaikille haussa mukana olleiden maakuntien alueille.

Uudet aloituspaikat korkeakouluittain

Tutkimusinfrastruktuureja rakennetaan ja päivitetään

Ministeriö myöntää rahoitusta kuudelle korkeakoululle tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen tai niiden päivittämiseen. Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan välineitä, aineistoja ja palveluita, jotka mahdollistavat tutkimustyötä ja vahvistavat osaamista sekä tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia.

Rahoitettavat toimet kytkeytyvät alueiden omiin vahvuuksiin ja elinvoiman kasvuun sekä kunkin korkeakoulun strategiaan. Toiminnalla vahvistetaan korkeakoulun TKI-osaamista ja yhteistyötä muiden korkeakoulujen ja TKI-toimijoiden kanssa. Korkeakoulut sitoutuvat ylläpitämään infrastruktuureja investoinnin jälkeen. Tutkimusinfrastruktuurirahoitusta kohdentuu viiden maakunnan alueelle.

Rahoitettavat tutkimusinfrastruktuurihankkeet

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Päivi Bosquet, p. 0295 330 375 ja opetusneuvos Maija Innola, p. 0295 330 120 (aloituspaikat)
  • Opetusneuvos Petteri Kauppinen, p. 0295 330 147 ja opetusneuvos Riina Vuorento,
    p. 0295 330 363 (tutkimusinfrastruktuurit)