Gustafsson: Korkeakouluilla ei varaa hukata lahjakkuutta
Oulun yliopiston avajaistilaisuudessa puhuneen opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan hallitus panostaa voimakkaasti koulutuksellisen tasa-arvon lisäämiseen. Hallitus on päättänyt koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelman laatimisesta kuluvan vuoden loppuun mennessä.
- Nopeasti kansainvälisiä tilastoja vilkaisemalla voisi sanoa, että meillä menee koulutuksellisen tasa-arvon suhteen ihan hyvin. Esimerkiksi PISA –tulosten perusteella olemme kyenneet saavuttamaan sekä korkean osaamistason että kansainvälisesti vertaillen matalat erot oppimistuloksissa. Myös esimerkiksi laaja korkeakoulutarjonta ja alueellisesti kattava korkeakouluverkko ovat edesauttaneet tasa-arvon kehittymistä korkeakouluopinnoissa, Gustafsson sanoi.
- Mutta kun niitä tilastoja ja selvityksiä katsoo tarkemmin, alkaa huolestua. Tavoitteenamme on koulutusjärjestelmä, joka jakaa tätä niin sanottua koulutushyvää tasapuolisesti kaikille heidän pyrkimysten ja lahjakkuuksien mukaan; riippumatta yksilön sukupuolesta tai perhetaustasta. Valitettavasti näin ei tällä hetkellä ole. Tämä on asia, josta ei ehkä viime aikoina olla paljon puhuttu. Mutta tosiasia on, ettei koulutus tällä hetkellä jakaudu väestöryhmittäin tasaisesti. Se on ongelma, Gustafsson katsoo.
- Yliopisto-opiskelijoista lähes 40 prosentilla isä kuuluu ylimpään tulokymmenykseen. Näitä opiskelijoita on kaksi kertaa enemmän kuin niitä, joiden isä ansaitsee alle keskiarvon. Kaksikymmentä kertaa enemmän kuin alimman tulokymmenyksen lapsia.
- Meillä ei ole varaa siihen, että niin moni nuori mies harhautuu koulutuksesta toisella asteella ja korkeakouluissa. Nuorten miesten lahjakkuus ei vielä tule yliopistoissa riittävästi hyödynnetyksi, kuten ei naisten lahjakkuus myöhemmällä tutkijanuralla. Vielä voimakkaammin lahjakkuuden hukka näkyy koulutukseen valikoitumisessa sosiaalisen taustan mukaan. Lahjakkuus ei katso syntyperää, eikä ylimmän tulokymmenyksen isien lapset ole kaksikymmentä kertaa lahjakkaampia kuin alimman tulokymmenyksen isien lapset, Gustafsson linjasi.
- Tässä yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on edessään suuri haaste. Täytyy löytää uusia keinoja, joilla lahjakkuudet voidaan tunnistaa. Myös ne lahjakkuudet, jotka eivät ole saaneet kasvaa niin hedelmällisessä maaperässä kuin toiset.
Lisätietoja: erityisavustaja Aleksi Kalenius, puh. 040 125 1032
Opetusministeri Jukka Gustafsson pitää juhlapuheen Oulun yliopiston 54. lukuvuoden avajaisjuhlassa maanantaina 3.9.2012 kello 15.15 Oulun yliopisto, Saalastinsali (sisäänkäynti Yliopistokadulta, R-ovi)