Hyppää sisältöön

Eurostudent 8 -loppuraportti on julkaistu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2024 9.47
Eurostudent 8 -loppuraportti on julkaistu

Korkeakoulujen opiskelijoiden asemaa koskevan kansainvälisen tutkimuksen loppuraportti on nyt luettavissa ja tutkimustietokanta käytettävissä. 25:ssä Euroopan maassa toteutetun kahdeksannen Eurostudent-tutkimuksen erityisinä teemoina olivat koronapandemian vaikutukset opiskelijoihin, syrjinnän kokemukset, henkinen hyvinvointi sekä oppimisen ja opetuksen digitalisaatio.

Tutkimuksessa havaittiin muun muassa, että useissa maissa intensiivisemmät opinnot ovat yhteydessä opiskelijoiden heikompaan hyvinvointiin. Opiskelijoiden oman näkemyksen mukaan heidän vanhempiensa koulutustaso ja tulotaso ovat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Joka neljäs opiskelija kertoo vakavista taloudellisista ongelmista. Erityisesti asumisen hinta kasvattaa monen taloudellista taakkaa.

Eurostudent-tutkimuksissa selvitetään nuorten korkeakoulutukseen hakeutumista, korkeakouluopiskelun olosuhteita, opiskelijoiden ajankäyttöä ja toimeentuloa sekä kansainvälistä liikkuvuutta. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään korkeakoulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteon tukena Suomessa.

Korkeakoulutus ja tiede