EU:n urheiluministerit keskustelivat rahapelien merkityksestä urheilun rahoitukselle

Julkaisuajankohta 2.12.2004 10.49
Tyyppi:Tiedote -

Euroopan unionin urheiluasioista vastaavat ministerit kokoontuivat Haagissa 1.-2.12. epäviralliseen kokoukseen joulukuuta. Suomen valtuuskuntaa johti kulttuuriministeri Tanja Karpela. Ministerit keskustelivat mm. kansallisten rahapelimonopolien merkityksestä eurooppalaisen urheilun rahoitukselle sekä urheilun EU-toimivallan sisällöistä.Urheiluministerit pohtivat rahapelimonopolien tuottojen merkitystä eurooppalaiselle urheilulle. - Suomi pitää erittäin tärkeänä sitä, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus harjoittaa kansallista rahapelipolitiikkaa, jossa voidaan ottaa huomioon kuhunkin jäsenvaltioon sopivat, niiden historiallisista, sosiaalisista ja kulttuurisista lähtökohdista nousevat tarpeet, sanoi kulttuuriministeri Karpela.Suomi korosti rahapelimonopolien tuottojen merkitystä eurooppalaiselle urheilulle. Rahapelit tulisi Suomen kannan mukaan jättää palveludirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle. - Arpajaistoiminnalla on merkittävä osuus yleishyödyllisten palveluiden ja erityisesti eurooppalaisen urheilun rahoituksessa. Urheilun kannalta kaikki kansallisen rahapelimonopolin purkamiseen tähtäävät toimet olisivat auttamatta epäedullisia, eivätkä millään tavalla edistäisi urheilun eurooppalaisen, vapaaehtoisuuteen perustuvan mallin asemaa, muistutti Karpela.Suomessa veikkausvoittovarojen merkitys urheilun rahoituksessa on merkittävä.Valtion talousarvion rahoituksesta urheilulle 98 % pohjaa veikkausvoittovaroihin. Euroopan neuvoston urheiluministerit hyväksyivät Suomen aloitteesta lokakuussa kannanoton rahapelituottojen tärkeydestä eurooppalaisen urheilun rahoitukselle. Kannanotossa korostettiin kansallisen päätäntävallan säilyttämisen tärkeyttä rahapelipolitiikan alalla.Urheiluministerit keskustelivat ensimmäistä kertaa EU:n uuden perustuslain mukaisen urheilualan toimivallan sisällöistä. Suomen mukaan urheilun EU-toimivallan käytännön toimeenpanossa tulee pyrkiä tehokkaaseen ja viivyttelemättömään toteutukseen. Unionin urheilualan toiminnalla tulisi edistää erityisesti kansalaistoimintaan perustuvan urheilun toimintamahdollisuuksia Euroopassa. Tulevaisuudessa tulisi korostaa terveysliikunnan ja kansalaisten liikuntaharrastuksen merkitystä kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä.Ministerit keskustelivat myös vuoden 2004 lopussa päättyvän Euroopan liikuntakasvatuksen teemavuoden seurannasta. Seurantaraportti valmistunee vuoden 2005 keväällä. Suomi piti merkittävänä tuloksena kansallisesti ja yhteisön tasolla syntynyttä, hallinnolliset rajat ylittävää yhteistoimintaa liikunnan ja muiden alojen kesken, tärkeimpinä näistä koulutus-, nuoriso- ja terveyssektorit. Suomen mukaan kokemukset tämänkaltaisesta horisontaalisesta yhteistyöstä voivat vaikuttaa positiivisesti unionin tulevan urheilutoiminnan muotoutumiseen.Lisäksi kokouksessa keskusteltiin ajankohtaisista kansainvälisen antidopingpolitiikan kysymyksistä, kuten UNESCO:n dopinginvastaisen yleissopimuksen neuvottelutilanteesta ja hallitusten roolin vahvistamisesta maailman antidopingtoimisto WADA:n hallinnossa sekä Euroopan edustuksesta WADA:ssa.-- -- --Lisätietoja:- kulttuurisihteeri Minna Polvinen, puh. 040-837 8915 tai (09) 160 76992- kulttuuriasiainneuvos Raija Mattila, puh. 040-551 7279 tai (09) 160 77278