EU:n urheiluministerit: Ihmisoikeudet tulee turvata kansainvälisissä urheilutapahtumissa
Euroopan unionin urheiluministerit ovat komissaari Mariya Gabrielille osoitetussa kirjeessään vaatineet ihmisoikeuksien turvaamista kansainvälisissä urheilutapahtumissa. Ministerit uusivat vuonna 2013 tehdyn julkilausuman, jossa vedottiin kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten kunnioittamiseen urheilun suurtapahtumien, kuten olympialaisten, paralympialaisten ja maailmanmestaruuskilpailujen, järjestämisessä.
Suomen aloitteesta tehdyssä kirjeessä todetaan, että ihmisoikeudet urheilussa ovat yhtä ajankohtainen aihe tänään kuin seitsemän vuotta sitten. Urheilun suurtapahtumia järjestetään tai on suunniteltu järjestettävän valtioissa, joissa on todettu vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Esimerkkinä kirjeessä mainitaan Valko-Venäjä, jossa ihmisoikeusrikkomusten on todettu olevan laajoja, systemaattisia ja oikeaksi todistettuja.
Ministerit pitävät tärkeänä, että ihmisoikeudet turvataan kaikissa urheilun suurtapahtumissa ja katsovat, että kansainvälisten urheilujärjestöjä tulee kannustaa vastuullisiin päätöksiin tapahtumien järjestämisestä. Jatkotoimenpiteenä ministerit toivovat, että Euroopan komissio ryhtyy toimiin asiassa toimivaltansa mukaisesti.
Kirjeen ovat allekirjoittaneet kaikkien jäsenvaltioiden urheiluasioista vastaavat ministerit.
Letter to Commissioner Gabriel on Human Rights in Sport
Lisätietoja:
johtaja Tiina Kivisaari, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330178
kulttuuriasiainneuvos Heidi Sulander, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330385