Hyppää sisältöön

Ensimmäistä koulutuspaikkaansa hakevat etusijalle toisen asteen opiskelijavalinnassa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2012 12.42
Tiedote -

- Toisen asteen yhteishaku ja ammatillisen koulutuksen opiskelijavalinta uudistuvat Koulutustakuun toteuttamiseksi toisen asteen yhteishakua ja ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintaa uudistetaan. Muutokset asettavat perusopetuksen juuri päättäneet sekä vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevat etusijalle toisen asteen opiskelijavalinnassa.

Tavoitteen saavuttamiseksi uudistetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa sekä muutetaan ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annettua valtioneuvoston asetusta.

- Koulutustakuuta toteutetaan tarjoamalla riittävästi ammatillista peruskoulutusta joka puolella maata sekä varmistamalla opiskelijavalinnalla että ensimmäistä paikkaansa hakevat todella pääsevät koulutukseen, toteaa ministeri Gustafsson.

Uudistusten myötä toisen asteen yhteishaussa hakevat jatkossa pääasiallisesti perusopetuksen päättäneet sekä vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevat. Hakeutumismahdollisuus säilyy myös koulutuspaikan jo saaneilla. Omana hakuryhmänään yhteishaussa voivat lisäksi hakea lukion oppimäärän suorittaneet nykyiseen tapaan.

Ammatillisen tutkinnon jo suorittaneiden sekä koulutuspaikan vaihtajienhakeutuminen uuteen koulutukseen tapahtuu tulevaisuudessa uusien yhteishaun ulkopuolisten sähköisten hakupalvelujen avulla, jotka otetaan käyttöön vuoden 2014 aikana.

Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteita muutetaan siten, että hakeutumisvuonna perusopetuksen päättäneiden ja vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevien asemaa valinnassa vahvistetaan merkittävästi. Uudenlaisen pisteytyksen ja hakuprosessiin tehtävien tarkennusten tavoitteena on tukea välitöntä siirtymistä perusopetuksesta tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Lisäksi nuoria kannustetaan osallistumaan opiskeluvalmiuksia parantaviin ja uravalintojen selkeyttämistä tukeviin koulutuksiin ja muihin tukimuotoihin silloin, kun tutkintotavoitteinen koulutus ei ole hakijan kannalta tarkoituksenmukainen ratkaisu.

Lisätietoa asiasta

Lisätietoja:
johtaja Mika Tammilehto (OKM) puh. 0295 3 30308
erityisavustaja Aleksi Kalenius (OKM) puh. 040 125 1032